Hitusen lohtua

Saarijärven kisat sekä SM-sprintti että KLL-kisat ovat nyt takanapäin. Sprintissä huomasin karun totuuden tämän hetkisestä tilastani: Jaksaa hiihtää oikeasti kovaa sen 30 sekunttia lähtölaukauksesta. Karua, mutta totta! Pää käskyttää, mutta kroppa ei pelaa. Siinä ei ole enää sitten mitään tehtävissä. Kroppa ei niin sanotusti tunnu omalta kropalta, enkä kyllä tiedä kenen kroppa tämä on :D Ehkä jonkun Matti Meikäläisen, joka ei jaksa hiihtää kovaa kuin sen 30 sekunttia ja sitten lopahtaa. Kuitenkin töitä on koko kesä, syksy ja talvi tehty siihen malliin, että kunnosta se ei pitäisi olla kiinni. Kropassa on vaan joku ihme häikkä, jota ei vain tiedetä ja osata purkaa pois. Jos joku on nii fiksu, joka osais kertoa mulle mistä homma kiikastaa, nii kerro ihmeessä tännekin päin. Olisin enemmän kuin kiitollinen... ja ainiin luvassa olisi löytöpalkkio!
    Lauantain sprintti oli mitä oli, mutta taistelin sen niin hyvin kuin tällä hetkellä pysty.. Parempaan vain en pystynyt ja tyytyminen oli sijaan 11. Eihän se sitä ollut, mitä minä oikeasti tavoittelin. Mutta pakko on vain purra tappio. Sunnuntain 3km kisa oli taas jo vähän parempaa kuin miesmuistiin. Töitä jaksoin tehdä pidempään kuin puoliminuuttia, mutta en nyt sanoisi että jaksoin yltiöpäisesti tehdä.. valitettavasti. Töitä jaksoi tehdä ajoittain yllättävän hyvin, mutta huonojakin hetkiä 3km mahtui. Taisteltuani 3km maaliin, kun toinen käsi oli pois paikoiltaan, sijoitukseni oli 9. Hiihto oli pitkästä aikaa ihan hyvää. Täydellistä hyvää hiihtoa se ei ollut, mutta pienen pieni auringon säde pilkahti risukasaan.
    Ja niin, kun sanoin että hiihdin sen sunnuntain kisan käden ollessa pois paikoiltaan, sitä en tiennyt kuin vasta kisan jälkeen. Käsi oli kipeä jo ennen kisaa ja itseasiassa oli kipeä jo lauantai iltapäivänä. Mutta syy siihen oli selvä: Otin lauantaina loppuverkassa tuntumaa Saarijärven alamäen lumeen ja siinä rytäkässä käsi meni pois paikaltaa. Hups, näitä sattuu :) Liiankin usein tekevälle!