HYVÄÄ JOULUA

Kirjoitan tällä kertaa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Toivotan kaikille hyvää, iloista ja ihanaa joulua!
Rentoutukaa, nauttikaa läheisistänne sekä syökää hyvin :)


Toivottaa Riikka -tonttu

 

Kisakaus avattu

Nyt on kisakausi vihdoin ja viimein avattu ! Pieniä mutkia avauksen suhteen oli, mutta en ala niistä tässä kohtaa jaarittelemaan. Jalkavaivat ovat menneen talven lumia. Niin ainakin toivon.
Mutta mennäänpä asiaan. Kisakausi tuli avattua Levillä viime viikonloppuna. Perjantaina oli vaparin rintti ja lauantaina oli vuorossa normimatkan kisa, 6km vaparilla.
Rintin aika-ajossa oli vain yksi kierros, 600m. MUTTA SEHÄN MEIKÄLÄISELLE PASSAS KUIN SILMÄ NASSUUN. Tälläsiä ne sprintit oikeesti pitäis olla! Oikeasti nopeutta, sähäkkyyttä ja taituruutta vaativia. Mun aika-ajo suoritus kesti vaivaset 1min 21sek ja siinäkin ajassa kerkesin 180 asteisen jäisen mutkankin kääntymään niin, että vauhdit nollaan, käännös ja uudestaan pökköä pesään. 
En todellakaan suosi nykyajan trendiä, että rintit ovat "kestävyysmatkoja"... Suoritusajat lähentelevät 3,5 minuutista aina sinne 5 minuuttiin asti. Kysyn vain, mikä he*v*ti* rintti se enää on ku suoritus kestää lähemmäs femman????!!?
Noh, tämä oli minun mielipiteeni. Mutta tiedän myös sen, etten ole ainut joka on tätä mieltä!
Mutta asiaan. 600m rintissä sai oikeasti vain hakata menemään, turhia ajattelematta. Sai painaa menemään pää kolmantena jalkana, jossa oikeasti ratkaisee nopeus, räjähtävyys, ketteryys, taito ja tekniikka of course. I LIKE !!!!
Aika-ajossa voitto oli hieman yllätys itselleni, koska kauden avaus ei yleensä koskaan ole helpoin ja varsinkaan sähäkin! Finaali. Finaali on sitten asia erikseen... Vedin siinä 180 asteen jäisessä mutkassa slaibailut ihan viimeiseen kulmaan asti, jossa vielä sukset lähti alta ja persellään käytiin. Neljänneksi lopulta siinä jäin.
Mutta aika-ajosta ISO + merkintä listalle.

Sitten lauantain vapaan normikisa. Oli mukamas 6km, mutta 21 minuuttia siihen aikaa sitten meni, että en sitten tie :D Omien laskelmien mukaan matka ois about 7,8km. Mutta joidenkin mukaan se ois 8km paikkeilla ja jonkun gps oli näyttäny 8.4km... Et ottaa siitä nyt sitten selvää. 7-8km paikkeilla on varmaan todellinen totuus.
Mutta se miten kisa meni? Kisa meni minusta hyvin. Nousujohteinen, koska sain vielä lopussakin kiristettyä ja otettua kärkeä kiinni. Vaikeitakin kohtia oli ja tuntui, ettei wassutus etene mihinkää, mutta suurimmaksi osaksi näytti ihan lupaavalta. Lopputuloksissa olin toinen ja 10sekkaa otin turpaan keulanaiselta. Ihan jees!


8 leiripäivän jälkeen olen todella yllättynyt omasta tuloksestani ja omista tuntemuksistani kilpailutilanteissa. Yllättävän hyvältä, herkältä ja samalla rennolta + tietty hieman väsyneeltä tuntunut kroppa ja tollaset avauskisat. En voi olla kuin tyytyväinen. Oikeita asioita vissiin tehty kesän-syksyn aikana?
Tottakai todellisuus punnitaan ensi viikonlopun isommissa kisoissa tarkemmin, mutta tälläsiä tuntemuksia mulla tällä hetkellä on :)

Lopuksi vielä pieni tiivistys:
8 leiripäivää (monia tunteja hiihtoa takana) + 2 kisapäivää = 10 päivää lumileiriä 
Mahtava olo, mahtava fiilis. Tästä on hyvä jatkaa! 

Lumileiri

Täällähän sitä taas ollaan, nimittäin Levillä lumileirillä. Oonhan mä kyllä Vuokatissakin päässyt lumille jo aikoja sitten, mutta lumileiri on aina lumileiri Lapin lumilla. 
Täällä olen hinkannut ja jauhanut jo latuja viikon verran. Kolmisen päivää olisi vielä jäljellä ja siinä sivussa parit skabatkin pitäs käydä runttaamassa... Kokeilemassa onko suksenliikuttaja, flikka, kunnossa vai ei ja mitenkä lankku liikkuu hiihtäjän alla. Kauden ekat kisat siis odottavat. H U I

Vitsit että mä nautin siitä, että saan olla Lapissa ja ennen kaikkea Levillä. Oon niin monta vuotta jo käynyt, että tämä on jo perinne. Ja tätä perinnettä en halua katkaista! Lisäksi täällä on kaikki tarvittava lähellä... kaupat, ladut ja majotukset jne :) Mihkään ei tarvi autoa! Luksusta.
Viikko sitten kun tänne tulin ja kävin raapasemassa ekan lenkin, niin mieli kyllä heti lepäs! Tuntu iha siltä kun olisin saanu uutta virtaa koneeseeni. Vugen ensilumenladun hinkkaaminen on kyllä maistunut jo puulta jonkin aikaa, joten korkea aika oli lähteä karkuun tänne Lappiin kylmiin pakkasoloihin. Ja kirjaimellisesti voidaan puhua pakkasesta. Lämpömittari on nimittäin huidellu mukavia lukuja parina aamuna... pariakymmentä on mittari näyttäny. Siinä oli meikällä pikkasen totuttelemista alkuleiristä. En ollu Vugessa ihan vielä tälläsiin lukemiin tottunu. Mut nyt oon ainakin hyvin karaistunu! :))

Ei sillä, ettenkö pakkasesta tykkäis. Pakkasesta tykkään ja paljon. Eikä mua haittaa vaikka pakkanen ois lähempänä pariakymmentä. Kyllä mun keuhkot pelaa :) ja hyvin. Itseasiassa mun keuhkot pelaa paremmin kovalla pakkasella kuin plussakelillä. Ihmeellistä, mutta totta! 
Ainoa mikä tässä pakkasessa haittaa on se, että sukset eivät liiku mihinkää. Narsk narsk vaan kuuluu suksenpohjasta ja etana lyllertää pitkin latua. Ja siitähän taas mun kroppa ja lihaksisto tykkää. Juntturaan se menee ja loppu onkin sitten kaikkien arvattavissa.
Mutta toivottavasti nyt vältetään se junttura ja kaukaa!

Mutta se tältä erää taas.
Palataanhan astialle, jos en ole jäätynyt jääkalikaksi täällä pakkasissa!

pakkasterveisin jääkalikka
 

Tuki

Tuki on laaja-alainen käsite. Ja se voidaan jakaa moneen eri lohkoon ja kategoriaan. Tuki voi olla niin taloudellista kuin sosiaalistakin. Haluisinkin paneutua tässä blogitekstissäni tuohon jälkimmäiseen kohtaan. Syy miksi haluan tästä aiheesta juuri nyt kirjoittaa, selviää ehkä tässä tekstini aikana, joten annan vain sormien sauhuta ja raapustan ajatuksenvirtaani.

Ihminen tarvii, etenkin kilpaurheilija, paljon taloudellista tukea, jotta pystyy ammattimaisesti harjoittelemaan ja elelemään. Kliseeltä kuullostaa, että asuminen, eläminen ja siihen vielä vapaa-ajan tekemiset kallistuvat koko ajan eikä loppua näy. Mutta jotta pärjäisi kansallisella tasolla ja joskus vielä kansainvälisellä tasolla, tarvitaan ammattimaisuutta. Ammattimaisuus vaatii myös juuri myös taloudellista apua. Huippuvälineet ja huippu leiriolosuhteet vaativat yksinkertaisesti rahaa, jotta pysyy virran mukana. Tietenkään ei sovi unohtaa, etteikö pienellä panostuksella pärjäisi, mutta helpompaa se on, jos ei tarvisi koko ajan miettiä rahatilannetta. Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille harjoittelemaan, vaan voi jäädä kotisuomeen. Mutta vaikka kävisit pelkästään ympäri Suomea leireilemässä, ei se halpaa ole! Sanotaanko näin, että vuorokauden täyshoito Itävallan Ramsaussa on paljon halvempaa kuin esimerkiksi täällä Suomessa.
Tänä vuonna tehtiin valmentajan kanssa ratkaisu, etten lähde Ramsauhun. Ja ei, ei riippunut rahatilanteesta, vaikka suht tyyris reissu onkin, jos siellä kaksi viikkoa meinaa olla. Siksi en lähtenyt, koska olen siellä ollut kolmena vuotena peräkkäin ja "tavallaan" olen paikan jo nähnyt. Tottakai hinkua leirille sinne olisi ollut, ei se siitä jäänyt kiinni. Vaan tehtiin päätös puhtaasti siitä syystä, että pystyn uudessa asuinpaikassani, Vuokatissa, yhtä hyvin reenaamaan ja tekemään laadukkaita harjoituksia. Tällä hetkellä näyttää tilanne siltä, että se on ollut oikea päätös! Vuokatissa olen pystynyt tekemään hyviä treenejä lumilla, niin ulkoladulla kuin betoniseinien sisällä, pitkää sauvarinnettä, juoksemaan mäkisessä maastossa ja niin edelleen. 
Mutta tarkoitukseni tässä blogissa ei ollut puhua taloudellisesta tuesta niinkään, vaan sosiaalisesta tuesta, joten annan "kynän" sauhuta edelleen ja alan puhumaan todellisesta aiheestani.

Niin kuin kaikki tietävät, niin sosiaalinen tuki on tärkeä niin arkielämässä kuin kilpaurheilussa. Ihminen haavoittuu, maailmassa tapahtuu pahaa ja maailma romahtaa jalkojen alta ja silloin ihminen tarvitsee kaikkein kipeimmin juuri sosiaalista tukea. Tärkein sosiaalinen tuki tulee ystäviltä, sukulaisilta ja etenkin omalta perheeltä. Tukea tarvitaan muutenkin kuin vain huonoina hetkinä. Tukea tarvitaan myös hyvinä aikoina. Oli tukeminen niin hyvänä kuin pahanakin aikana, se on tärkeää ja elinehtoista! Ilman sosiaalista tukea, et pärjää. Taino pärjäät kyllä, mutta heikosti.

Tässä parisen viikkoa sitten menetin minulle rakkaan ihmisen, jonka tuki ja turva on ollut mun 21 elinvuoden aikana todella tärkeää ja merkittävää. Kyseinen henkilö opetti mulle oikean ja väärän, elämän tarkoitusta, elämän viisauksia, hyvyyttä, arvoja, kristillisiä arvoja ja oppeja, karjalaisen leipomisen/kokkaamisen salaiset taidot, jne. Vaikka en pienenä aina ollut niin kultainen kikkaratukka koiruuksineen, jekkuineen ja tuhmuuksineen, silti sain häneltä aina pyytteetöntä rakkautta ja opetusta. 

Voisin hieman pohjustaa tarinaani...
Aloitin hiihtämisen heti opittuani kävelemään. Hiihdin mummulan isolla pihalla. Itse aurasin ja tein ladun suurelle nurmikkoalueelle. Ja voin kertoa piha oli suuri pienelle 2-vuotiaalle penskalle. Siellä minä sivakoin ja aloitin oman "kilpaurani". Ensimmäisistä kisoista lähtien (6-vuotiaana ekat kisat) hän kannusti ja tuki minua suuresti. Hän ymmärsi kuinka tärkeää hiihto ja urheilu oli minulle, jolloin hän tuki minua suuresti. Hän opetti minua tavoittelemaan unelmiani ja haaveitani. Kun kasvoin vanhemmaksi, hiihto vaati satsauksia ja se tarkoitti poismuuttoa kotiseudulta... Länsi-Suomesta pois huonojen lumitilanteiden ja maastojen takia. Hän ymmärsi muuton, vaikka se oli raskasta ja välimatka pitkä 600km. Paljon soiteltiin ja puhuttiin asioista maan ja taivaan väliltä. Vaikka olin kaukana kotoa, hän oli silti mulle se tuki ja turva.
Mutta nyt kun hän on poissa, en osaa sitä vieläkään oikein käsittää. Ketä mua nyt opettaa kokkaamaan ja leipomaan karjalaisittain: rakkaudella ja voilla tehtyä ruokaa, etenkin tuota ensimmäistä! Ainakun yritän tehdä jotakin uutta ja hienompaa, siitä puuttuu jotakin... nimittäin rakkaus. Ruuan laitossa tärkeintä on rakkaus, ilman rakkautta ei tulee hyvää ruokaa. Asia voidaan kääntää myös toisinpäin, ilman rakkautta ei ole mitään. Oli se sitten rakkautta toista ihmistä kohtaan tai rakkautta lajiin. Jos tekemisessä ei ole sydäntä mukana, ei siitä mitään voi tulla.
Opin mummulta, että aina pitää rakastaa ja kaikki pitää tehdä rakkaudella. Myöskään ilman uhrauksia ja satsauksia, ilman raakaa työtä, ei voi saadakaan mitään. Tarvitaan sisua, periksiantamuutta ja temperamenttia. Opein näitä asioita lapsuudessani ja myös vanhemmiten. Jotta jotakin olisi saanut, piti tehdä töitä sen eteen. Esimerkiksi taskurahaa ei saanut ellei töitä tehnyt, kuten leikannut nurmikkoa, halkonut puita tai kolannut pihaa. Rahanarvon opein tekemällä kovaa työtä. Mitään ei saanut ilmaiseksi, raha ei kasva puussa. Sen olen oppinut pienestä pitäen, ja hyvä niin!

Edellä mainitut asiat on monia syitä siihen, millaiseksi olen ihmisenä tullut. Sain paljon häneltä, toivottavasti annoin myös tilalle jotakin.

Ilman hänen tukeaan en olisi sellainen kuin olen. Ilman hänen oppejaan en olisi välttämättä oppinut kaikkea sitä, mitä olen oppinut. Ilman häntä minulla ei olisi niitä luonteenpiirteitä, mitä minulla nyt on. Vaikka kisat olisivat menneet kuinka huonosti tahansa, silti hän uskoi minuun ja loi minuun uskoa. Koskaan en ollut huono hänen silmissään. Aina olin tehnyt parhaani ja se riitti.
Näin jälkikäteen voisin häneltä oppia hänen luonteenpiirteitään: Maailman kultaisin ja ihanin ihminen päällä maan. Ei koskaan valittanut, vaikka oli kipuja. Otti aina kaikki vastaan avosylin, oli vieraanvarainen. Aina oli aikaa kaikille. Hän oli aina iloinen ja hyväntuulinen. Lähimmäisen rakkaus hehkui hänestä. Sanat eivät riitä edes kertomaan, millainen ihana ihminen hän oli!

"Levolle laske Luojani / 
armias ole suojani /
jos sijailtain en nousisi /
taivaaseen ota tykösi /
aamen"



Näin hän minulle opetti ihan pienenä nappulana. Siihen on hyvä turvautua.




Lopuksi voisin jakaa Teille kauniin biisin. Jos ette sitä ole vielä kuulleet, niin käykääpä kuuntelemassa. Se on Johanna Kurkelan - Prinsessalle -biisi


Rakkaudella R.




PS. Anteeksi mummu ja pappa, kun pienempänä velipoikien kanssa hypättiin mäkeä ja alastulopaikkana oli teidän kukkapenkki ! 

S Y K S Y

Edellä olevat kuvat otin kaksi viikkoa sitten, kun kävin Vuokatin vaaroilla vaeltamassa perinteisen opisto-Rönkkö-opisto reitin. Matkaan kului aikaa hitusen alle neljä tuntia rauhallisesti tallustaen. Ja mikäs siinä tallustaessa, kun ilmakin oli mitä mahtavin. Ei ollu yhtään syksyinen ja "perus Vuge" ilma eli matkan aikana olisi tullut kaikki säämuodot lämpötilan ollessa nollan tuntumassa: pouta, sade ja räntä. Vaan nyt asteita oli lähemmäs kymmenen, oli tuuletonta ja arska porotti :) Mä NIIIIIIIIIIIIIN NAUTEIN! Vaikka yksinäni siellä eräjormailin.
Saas nähä miten meikäläisen huomenna käy, kun pitäisi sama reitti möngertää. Toivon sääukolta hyvää keliä, ettei tarvisi kannoissa, kivissä ja mudissa pyöriä.

Ja mitäpä muuta Vuokatin syksyyn kuuluu ! No tietenkin ensilumenlatu. Tuttuun tapaan kymmenes kymmenettä kello kymmenen reikäleipä avattiin ensilumenlatu. Allekirjoittanutta ei heti avauspäivänä siellä nähty hinkkaamassa kilometrin pituista baanaa, vaan korkkasin tämän kauden virallisen ulkohiihdon torstaina akatemian reeneissä aamu 8:lta. Rauhassa sain hiihdellä ensimmäisen tunnin, kunnes porukkaa alkoi tulemaan enempi. 
Ja sen voin todeta, että vaikka baana onkin tällä hetkellä vain yhden kilometrin mittainen, oli mukavaa hiihtää puoltoista tuntia ulkosalla. Lämpötilakin oli parisen astetta vain plussalla ja latukin oli aika rapsakka, melkein voisi sanoa "lentokeli".
MUTTA nyt pitää muistaa, että maltti on valttia. Ensilumenladulla hiihdettäessä järki on pysyttävä mukana ja on pidettävä vauhti kurissa, ettei mopo karkaa ihan hanskasta. Lisäksi oman vivahteensa tuo ladun profiili: Toiseen suuntaan on ylämäkeä ja toiseen suuntaan on taas alamäkeä. Allekirjoittaneen lihaksisto on onneksi niin pieni ja kevytrakenteinen ettei ensilumenladun profiili vaikuta siihen mitenkään... ehhheei :D
Vaikka ensilumenladulla oli mukava torstaina hiihtää ja toi vaihtelua betoniseinän katselemiselle, niin tein tänään kylmän viileän ratkaisun ja menin putkeen hiihtämään. Mutta ei se haitannut! Nautin hiihtämisestä. Hiihto tuntui helpolta, suksi toimi, porukkaa oli sopivasti ja lisäksi putken kunto on hyvä. 

Eli kaikesta tästä voi päätellä, mikäs täällä ollessa?


Mitäpä vielä... Maantaina alkaa mulla "tositoimet". Hierontapoli nimittäin avautuu ja koittaa minun ensimmäinen työpäiväni täällä. Odotan innolla ja suurella mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Uusi haaste otetaan vastaan :))) 
Lisäksi eilen aamulla saapui myös minun plinttini(hierontapöytä), joten pystyn tekemään hierontoja kämpilläki. JIPPIKAYJEI


Syyysterkuin =)

Muutosta

Heti aluks on kyl todettava, ettei mitään sais men lupaamaan. Pikkasen taas aikaa vierähti viimeisestä rustaamisestani. Mieleeni tuleekin sopiva sanonta tähän kohtaan, et "jos sanasi syöt, niin mörökölli sinut vieköön". Et saas nähä milloin mörökölli vie minut, kun taas tuli luvattua puuta heinää. Taas kerran ISOT   P A H O I T T E L U T !!!!

Mutta mitä viime kerrasta onkaan tapahtunut... Voisin sitä lyhyehkösti selventää, jos se vain suinkin onnistuu. Viime postauksessa kerroin olevani Vuokatissa leirillä. Leiri meni loppuun asti hyvin ja kaikki reenit tein suunnitellusti. Pientä leiriväsymystä oli havaittavissa leirin loputtua, mutta sehän kuuluu asiaan. Tietää ainakin, että reenattu on! 
Suoraan Vuokatin leiriltä suuntasin nokkani kohti Kuortanetta ja kahden viikon työpestiä. Kuortaneella tulikin vietettyä taas kesän parhaimmat kaks viikkoa. Vuokatin leiriviikko+Kuortaneen kahden viikon työt vaativat veronsa niin henkisesti kuin fyysisesti. Kolmen viikon mittaisen reissun jälkeen takki oli tosi tyhjä. Ei taida olla kovin vaikea arvata, että kuinka mukavaa oli mennä kotiin rauhoittumaan hetkeksi ennen koulun alkamista. 
Tietty ennen koulun aloittamista, "palauttelin" itseäni takaisin maan pinnalle arkirutiineihin; Toisin sanoen siis töitä ja reenausta. Töitä tehtiin koulun alkamiseen saakka, joten oikeastaan koko kesä meni rahaa ansaitessa ja treenatessa. Molempia asioita sopivassa määrin, tottakai!

Ja niin mitäpä seuraavaksi... Moni on voinut ihmetelläkkin, missä päin maailmaa tällä hetkellä oleilen..., mitä teen... ja käynkö edes koulua. Mutta minäpä kerron teille siitä seuraavaksi, missä minun ruhoni tällä kertaa oleilee.
En tästä asiasta ole hirveästi halunnut etukäteen huudella, mutta nytte kun koulun alkamisesta on se noin kuukausi voin sen jo sanoa. Uskokaa tai älkää! ITSE en sitä ainakaan heti uskoisi! :))) Olen palannut välivuoden jälkeen takaisin Kainuuseen ja Vuokattiin. Ja huom. EN OLE LUKIOSSA viidettä vuotta. hahah. Vaan opiskelen urheiluhierojaksi. Touko-kesäkuun vaihteessa mulla pitäisi olla urheiluhierojan paperit takataskussa, jolloin pääsen tekemään alan töitäkin jossakin määrin.
Tiedän, ettei monikaan olisi uskonut että palaan tänne korpeen takaisin.. Myönnän etten itsekkään sitä olisi uskonut, jos mulle sitä oltaisiin ehdotettu heti lukion jälkeen. En ole myöskään sitä unohtanut, että vannomalla vannoin etten takaisin tule. Mutta mitä tästä taas opittiin? Älä koskaan sano, ei koskaan.

Mutta lyhyesti voin todeta, että oon miettiny parin viimeisen vuoden aikana että tulen jossakin elämän vaiheessa käymään urheiluhierojakoulutuksen. Mutta se, että missä vaiheessa elämää se tulisi olemaan oli mysteeri. Monen mutkan ja suunnitelma vaihdoksen kautta se tilaisuus tuli nytte ja nyt täällä sitä toteutetaan. Ja jos tämä kuullostaa siltä, että en olisi täällä viihtynyt, niin se on täyttä skeidaa! Oon viihtynyt täällä YLLÄTTÄVÄN hyvin eli oon positiivisesti yllättyny :)
Tykkään koulusta. Tykkään luokkalaisista. Tykkään siitä, että koulu on rentoa. Ilmapiiri rento ja hyvä. Reenimaastoista ei voi valittaa ollenkaa, parempaa ei taida muualta saada?! Tykkään siitä, että on muutakin elämää kuin pelkkä urheilu. Mulle ( mun kropalle ja ennen kaikkea päälle ) sopii se, että saa muutakin ajateltavaa kuin vain urheilu. Koulu on oikeasti mukavaa vastapainoa urheilulle. Tämän yhdistelmän kautta luulen ja ainakin toivon niin, että tämä satsaus kantaisi mua vielä pitkälle niin urheilussa kuin urheilun ulkopuolisessakin elämässä! Ainakin niin kovasti haluisin ja toivon.
Ja vaikka täällä koulussa olenkin, se ei tarkottaisi sitä ettenkö panostaisi urheiluun, hiihtoon, yhtä tosissani kuin ennenkin. Panostan siihen enemmän kuin moni uskookaan tai tietääkään! Halua ja tahtoa on.


Seuraavan kerran postauksessa, mikä toivottavasti tulee hieman nopeammin kuin edellinen, voisin kertoa mun perus päivästä täällä. 


Tässä vielä muutama kuva vaellukselta, jossa oltiin kaks viikkoa sitten koulun kanssa. Kaksi päiväinen vaellus oli Vuokatin vaaroillla. Yötä oltiin mökissä/terassilla/teltassa. Nukkumispaikka riippui siitä kelle mikäkin "arpa" osui kohdalle. Itsellänihän oli kaikkien oikeiden eräjormien makuupussin aateli (asteraja +10 - +25 eli juuri oikea alkavan hyytävälle syksylle), joten pääsin tupaan ja hellan lämpöön! :) hahahhahha :)))

Omatekonen onki. Yritin onkia saalista iltapalaksi. Tuloksetta.

Muurinpohjalettuja, N A M !

Syysterkuin täältä Kainuusta

Ylä- ja alamäkeä

Ja heti munasin lupaukseni... Taas on kulunut tovi aikaa, kun viimeksi olen tänne loruja lauleskellu. Mutta nyt asiaan. Paljon on viime kerrasta tapahtunut ja sattunut. Sen myötä fiiliskin on mennyt vuoristorataa: On ollu huippu fiilistä, mutta on niitä paskoja(ketutus hetkiäkin) mahtunu jonkun verran. Et on niitä kiviä potkittu ja heitetty, kun ei kerta kaikkiin ole vain homma kiinnostanut ja toiminut. Ja kiirettä on pitänyt sen verta, ettei aina edes tiedä mitä tekis ja minne menis, kun tekemistä ja ohjelmaa on niin paljon.
Onneksi sain alkuviikolle pitkän pitkän pitkän (mulle pitkä, about 1,5kk:tta) tauon jälkeen hieronnan. Kroppa kyllä huusi hieronnan tarvetta. Mutta täytyy todeta, että yllättävän hyvässä kunnossa oli lihakset. Sitä en kiellä, etteikö jumia ois löytyny :D Koskapa sitä ei musta löytys! HAHA


Tällä välin kävin myös Jyväskylässä liikunnan pääsykokeissa. Ilkeä, tylsä, peeaska ja ohut kirje sieltä tipahti postilaatikkoon tän viikon alussa :(( Yksi unelma kärähti savuna ilmaan tänäkin vuonna. Tänä vuonna paransin kyllä osioita, mutta en riittävästi. Mulla jäi muutamasta pisteestä kiinni pääsemine... Muutama osio kosahti pikkasen ja siitä se sitten jäi kiinni. VOI RÄKÄ!!!!! JA SE KYLLÄ POTUTTAA!!! Koska sinne oisin oikeasti halunnu. Mut ei kun ei...

Noh, mutta kuitenkin. Tänään allekirjoitin sopparit, ja nyt tiedän missä olen seuraavan vuoden (taino 10 kuukautta) ja mitä teen. Reenata aijon niin maan pirusti sen minkä kerkee ja kroppa antaa periksi! Koska haluaisin näyttää närhen munat. Ja halu menestyä ois kova. Harmi vaan, ettei halu aina riitä. Mut toivottavasti tällä kertaa riittäis!
Mutta onneksi mulla on vielä hetki aikaa hengähtää ja olla (itseasiassa vähä rapiat yks kuukausi) ennen kymmenen kuukauden tiukkaa puristusta. Varmasti tuo yli kuukauden aika hurahtaa äkkiä, sillä tällä hetkellä loruja raapustelen Vuokatin maisemissa. Olen täällä ollu nyt pari päivää leirillä ja leiri jatkuu ens viikon tiistaihin asti. Yritän hakea täältä kovia maastoja, hyviä treenejä ja fiilistä! Täällä Vugessa heitin myös Suomen kamaralla talviturkkini jorpakkoon. Itseasiassa näinä parina päivänä oon tehnyt sen jo monesti. Käyn aina treenin päätteeksi 5-10min uiskentelemassa järvessä ja palauttelemassa lihaksistoa ja virkistäytymässä :) Se on aika ihana tunne, ku reenin jälkee saa pulahtaa järveen! 


Tiistaina Vuokatista auton nokka suuntaa kohti joka kesäistä Kuortanetta ja kahden viikon tiukkaa settiä työrintamalla. Kuortsin geissi päättyy siihen, että meen katsomaan yleisurheilukisoja: haikelemaan yleisurheilemista, moikkaamaan kavereita ja etenkin haistelemaan yu:n mahtavaa fiilistä!!!

Ehkäpä siinä oli kuulumiset tältä erään. Katotaan mitä musta on jäljellä tämän Vuokatin leirin jäljiltä... ja saanko kirjoitettua tänne vielä stooria.

Tässä vielä muutama kuva Vuokatista, ollos hyvä.

Iltasella

 

Vaaraa nousemassa ylös

Nykyhetken kuulumisia

Ensiksi pahoitteluni siitä, että en ole kirjoittanut pitkään pitkään aikaan tänne kuulumisiani ja tekemisiäni. Yksinkertaisesti olen ollut vain saamaton. Mutta yritän olla jatkossa vähän aktiivisempi! Onneksi ei voi kahta asiaa tehdä: luvata ja täyttää... ;) mutta koitan tässä asiassa kerrankin ottaa itteäni niskasta kiinni ja saada rustattua sopivin väliajoin edes lauseen pari tekstiä! Yritän parhaani, joten toivottavasti se riittää :)

Noh, mutta asiaan. Viimeiset kisat loppuivat jo aika päiviä sitten Imatralla (maaliskuun lopulla). Imatralla oli tuolloin perjantaina sprintti ja sunnuntaina 30km pertsaa. Ylläri pylläri kaaduin taas kerran sprintissä. Sprintin aika-ajossa heitin pari kertaa volttia pidon ottaessa kiinni ja löysin itteni maasta keräämässä itteäni ylös. Sprintti geimi oli osaltani ohitte. Taas kerran se päättyi liian LIIAN lyhyeen! :( Ilman kaatumisia olisin ollut jatkossa, ei epäillystä. Muttajoo. Siinä muutamat ärräpäät lensi. Sain tovin rauhoitella ja kerätä itteäni sunnuntaita varten, koska sunnuntaina oli kuitenki luvassa muutaman kilometrin kisa, jossa töitä ja hikipisaroita olisi luvassa aimo annos.
Sunnuntaina oli mun ensimmäinen 30km SM-kisa, joten en tiennyt oikein mitä tuleman piti. Mutta keli oli mitä parhain hiihtää. Aurinko paistoi ja pakkasta oli muutama aste. Lisäksi tunnelma oli loistava ja katsojia ladun varrella oli oikein mukavasti :) Nautin hiihtämisestä. 30km kisaan mulla ei ollut tavotteita muuta kuin hiihtää kunnialla maaliin. Mielestäni siinä onnistuinkin. Olin happy! :)

Imatran kisojen jälkeen aloitinkin pitkän siirtymäkauden, joka päättyi toukokuun toisella viikolla. Tauko tuli tarpeeseen ja sain kerättyä energiaa tulevia koitoksia varten! Imatran kisojen jälkeen aloin pohtia tulevaisuutta ja mitä meinaisin tehdä hiihdon ja opiskelujen suhteen. Siirtymäkaudella kävin kuitenkin lenkillä taino ulkoiluttamassa itseäni. Yleensä kävin aina juoksemassa joko yksin tai kavereita ulkoiluttaen. Ja sen huomaa nyt! Kevätkunto ei päässyt pahimmalla mahdollisella tavalla hyökkäämään ja harjoittelun pystyin aloittamaan "ihan ookoo" pohjalta. Jos ennen on ollut harjoituskauden alussa vaikeuksia tehdä reenejä juosten, niin nyt ei ollut! Alussa kaikki muu tuntui vaikealta paitsi juoksu, ihan kuin olisi hakannut päätä seinään. Mutta juoksu kulkee, niin se on hyvä merkki :) Myös pari viikkoa sitten tehty mattotesti osoitti, että siirtymäkaudella aloitettu juoksulenkkeily ei ollut mennyt hukkaan ja kuntokin näytti olevan mallillaan. Testi osoitti, että kehitystä on tapahtanut ja tästä on hyvä jatkaa kohti ensi talvea. Tästä voitte siis päätellä, että kyllä, jatkan ensi talvena myös hiihtämistä. Isoja muutoksia tulen tekemään toimintaan tällä kaudella, ja sitä kautta yritän hilata itseäni yhä korkeammalle ja korkeammalle. Koska parin viimeisen vuoden kisojen tulokset eivät minua miellytä, parempaan on pystyttävä!!!!


Mutta entäs sitten opiskelu? Tässä juuri parhaillani kirjoittaessani tätä blogia, tulen pääsykokeistä. Pääsykokeista, joissa testattiin psykologisia kykyjä ja taitoja, persoonallisuutta, motivaatiota ja sosiaalisia taitoja. Fyssarin pääsykokeissa sain tehdä parhaani ja hiki hatussa kynä suhisten niitä teinkin. Paperit vaihtuivat yleensä 10-15min välein. Piti kirjoittaa essee 10minuutissa, oli aineistokoetta, matikanlaskuja, sarjakuvahahmottamista, kuvioiden piirtämistä(tikku-ukkoja, kukkasia, autoja, neliöitä mitä lie päästä sillä hetkellä keksi tai kerkesi!), lauseiden jatkamista ja sanojen yliviivaamista. HUH HUH, mitkä kolmituntiset psykologiset testit. Siihen päälle vielä psykologinhaastattelu ja ryhmähaastattelu.


Lisäksi vielä yhdet pääsykokeet ovat tulossa kahden viikon päästä. Jyväskylässä odottaa liikunnan kakkosvaiheen pääsykokeet, joissa on siis liikuntatestit. Mulla on onneksi vielä kaks viikkoa aikaa harjoitella lajeja ja opetella uusia kikkoja. Tämän ajan yritän käyttää fiksusti hyödyksi. Testeissä pyrin tekemään parhaani ja toivottavasti se riittää siihen, että postiluukusta kajahtaa myöhemmin kirje, jossa onnitellaan kouluun pääsystä!!! That´s my dream.


Siirtymäkaudella olen siis levähtänyt, vähän lenkkeillyt, nauttinut vaan olemisesta, lukenut pääsykokeisiin, käynyt töissä ja ulkomaanreissullakin kävin, Kyproksella. Oli ihana päästä rentoutumaan arjen huolista ja pois kotimaasta. Nautin auringosta, lämmöstä, merestä ja hyvästä ruuasta. Mahtava reissu oli, ei voi valittaa :) Rakastan niin paljon merta, lämpöä ja aurinkoa. Melkein voisin mennä asumaan pariksi kuukaudeksi johonkin etelän maahan. Nautin siitäkin aivan älyttömästi, että sain ennen aamupalaa käytyä (eli noin kello 7.30) about yhden tunnin juoksulenkillä merenrannalla shortseissa ja t-paidassa ja koko päivä oli vielä edessä! 


Ehkä tuossa oli "lyhykäisyydessään" kaikki, mitä mulle on tapahtunut tässä viimeisen bloggaukseni jälkeen. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja alan kirjoittamaan tänne useammin. 


Mutta tällä kertaa mulla ei ole muuta. Pää on iha tyhjä. Tyhjensin kaikki ajatukseni tämän päivän pääsykokeisiin, ja ehkä hyvä niin. Toivottavasti sain tähän edes kirjoitettua jotakin selkokieltä ja järkevää luettavaa. 


Nyt haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa, mahtavaa ja lämmintä kesää joka iikalle! Toivottavasti tulee lämmin kesä:)


Tässä vielä Teille muutama Kypros kuva. Enjoy

Eka illallinen

Voitin minigolffin!

Upea minigolfpaikka

Biitsillä!

Niin kaunista!!!

Laturetkeilyy kotimaisemissa

Päätin edellisviikon maanantaina, että hiihdän sunnuntaina 11.3. kotona laturetken Kaasmarkku-Salomonkallio-Kaasmarkku. Päätös syntyi, kun näin kevät kaudella ei ollut hinkua hiihtää kahta kisaa viikonloppuun. Päätöstä helpotti lisäksi ajatus siitä, että pääsen hiihtämään kotimaisemissa laturetken ensimmäistä kertaa eläissäni ja se että näkisin vanhoja tuttuja naamoja ladun varrella. Joten vaikea päätös ei ollut! 

Jotta tiesin, mitä tuleman piti. Kävin äidin kanssa tutustumassa latuun viime keskiviikkona. Tälläistä olisi siis luvassa sunnuntain laturetkessä. 

Hankikantohiihtoa

Yritin harjotella sauvoittahiihtoa, mut hanki petti. Upposin. Failed!

Keskiviikon tutustumislenkin päätteeksi olin tyytyväinen päätökseen, tulla sunnuntaina takaisin tuonne hiihtämään. Kuhan sääukko ois loistelias ja taikois mahtavan sään :)


Pari päivää sitten oli edellä mainittu laturetki. Ilma oli sanoisinko aika maukas! Aurinko paisto täydeltä terältä, pari plus astetta ja baana hyvässä kunnossa. Tavotteenani oli hiihtää edessuntakasi Kaasmarkku-Salomonkallio reitti eli noin 20km hissunkissun, nauttien säästä ja ihmisistä. Mutta baanan ollessa mitä mainioin, lentokeli ja ilma oli sitäkin parempi... arvata saa, mitä kävi. Mopo karkasi käsistä. Lähdinkin hiihtämään rennosti, mutta suht kovaa. Ja mikäs siinä hiihtäessä, kun nautti ja tuntu hyvältä!!! =)) Loppujen lopuksi hiihdin koko reitin kertaalleen ja sitten vielä hiihdin vähä yli puolivälin juottopisteelle ja takasin. Matkaa kertyi pitkänmatikan laskutaidon mukaan noin 30km.
Ja laturetkeen kuuluen tarjolla oli mehupiste ja makkarapiste. Laturetken jälkeen makkara maistui! Lisäksi menin kyllä tankkaamaan kyläkoululle lounaan, jauhelihakeittoa. Aamupäivä oli kruunattu !!! :))

Seuraaviksi sunnuntain laturetken tunnelmia kuvina. Olkaapi hyvät

Vanhoista pahvilaatikoista löysin ikivanhan kilpapuvun. Haha. Oli pakko pistää päälle ihan vaan huvin vuoks

.

Voiko parempaa olla?!

Hyvin menee!

Näiden kuvien jälkeen ei varmaan tarvitse sanoa enää mitään. Mahtava päivä!

Ylös, alas

Reilu viikko sitten Kiteellä oli omanikäste SM-kisat eli alle 23-vuotiaiden. Niittehän olis pitäny olla kuukausi aikasemmin. Aikaisemmassa postauksessa kerroin jo, että ne peruttiin kovan pakkasukon takia. Tänä ässäm viikonloppuna ei ainakaan ollu pakkasesta enää kiinni! Ilma oli mitä parhain. Aurinko paisto ja lämpötilakin oli -5 - 0 asteen tietämillä.

Lauantaina oli ohjelmassa pertsaa ja viis kilometriä matkana. Maastokin oli kuin mulle tehty, näin ainaki ajattelin ennen kisoja. Maastosta tykkäsin tosi paljon. Lauantain kisa meni kauden aikaisempiin kisoihin nähden ihan hyvin. Tai oikeastaan hyvin. Täydellinen kisa se ei missään nimessä ollut. Parannettavaa löytyy, mutta aikaisempiin startteihin nähden kohtuu hyvä suoritus. Parannettavaa löytyy mm. siitä, että sais vielä viimeisen vaihteen päälle... tai jostakin sen vaihteen löytäisi! Lauantain sijoitus oli 12., juuri ja juuri palkinnoille. Parikymmentä sekunttia kovempaa ja sijoitus olisi 5. Tiukkaa, tiukkaa!!!

Sitten sunnuntai 10km vapaalla. Se olikin sitten aivan jotakin muuta kuin lauantain kisa. Sunnuntain kisa oli aivan täys katastrof. Siitä kisasta ei ole paljon muille edes kerrottavaa. Kroppa tuntui alkuverkassa hyvältä, mutta kisa. Kisassa mikään ei toiminut: Ei suksi, ei tekniikka, eikä suksen päällä ollut likkakaan. Kisassa ei ollut hiihtämisestä tietookaan, ehkä konttausta tai etanointia.

Viikonlopun kisat olivat siis laidasta laitaan. Lauantain kisa näytti suuntaa ylöspäin, mutta sunnuntain kisa näytti selkeesti maahan päin. Kaikesta huolimatta Kiteestä jäi hyvät muistot mieleen. Ennen kaikkea mukavat ja hyvät maastot. Lisäksi toimivat kisat ja järjestelyt! =)))
Nyt vain uutta matoa koukkuun. Leuka kohti rintaan ja kohti uuuuusia pettymyksiä. Vai mitenkäs sitä sanotaan...

Valoa !

Hidas ku etana postauksen jälkeen on kerennyt tapahtumaan vähän ihmeitä. Ihme ei ole se, että olo on mennyt parempaan suuntaan. Nuhanenän nuha on siis voitettu kanta ja toivottavasti pysyykin poissa (koputtaa puuta) !!!

Parit kisatkin olen kerennyt hiihtämään viime postauksen jälkeen. Puoltoista viikkoa sitten keskiviikkona oli Nokialla perinteiset iltakisat, Alpo Korhosen muistohiihdot. Yleisessä sarjassa naisilla matkana 3km ja vapaalla hiihtotavalla. Mulle siis kuin tehty matka! Kisan meinasin kuitenkin jättää välistä, koska kova pakkanen oli tullut kuvioihin. -18 astetta oli kisapaikalla startin tapahduttua, mutta numberilappu rinnassa ja räkäposkessa sitä kuitenki oltiin. Kova oli kilpailutahto! Myös senkin takia halusin hiihtää kisan, koska oon tykänny tästä kisasta äärettömän paljon jo pikku tytöstä asti. Jotenkin nää Nokian iltahiihdot sytytti mussa "pienen" ehkä vähän suuremmankin palon. Sen palon, mikä mulla on ollut jo pikku tyttönä näissä geimeissä. Päätös ei kuitenkaan ollut huono kylmyydestä huolimatta. Kisa oli pitkästä pitkästä pitkästä aikaa oikean suuntanen. Ja sain aikaiseksi hyvän kisan :) Jaksoin pitkiin aikoihin runtata menemään. 

Muutamia syitä on siihen, mistä löysin Nokialle paremman vaihteen päälle kisoihin. Yksi on se, että tajusin Keuruun jälkeisellä viikolla miten oikeasti pitää hiihtää :D Vapaalla etenkin löysin kadonneen tekniikan, rytminvaihdokset ja etenkin rytmin hiihtooni. Toiseksi syyksi luettelen sen, että olin saanut räkää tuolta jostakin onteloista pois. Kolmanneksi syyksi sanon itseluottamuksen takasin saamisen sekä nautinnon ja ilon hiihtoon. Neljänneksi sen, että edellä mainittu Nokian iltakisat oikeasti sytytti mut tietyllä tapaa. Lisäksi kun eräällä kylmällä pakkaskeli viikolla sain taino pääsin tekemään kaikkea muuta kuin hiihtoa, auttoi se lisäksi tilanteeseeni ja mieleeni. Sillä viikolla kävin ainoastaan kaksi kertaa suksilla. Muutoin tein lumihankikävelyä, punttia, erilaisia yleisurheilujuttuja, uintia ja sisäpyöräilyä, LEPOPÄIVÄÄ UNOHTAMATTA!

Viikko sitten oli myös maakuntaviesti Lempäälässä, jossa mulla oli osuutena 3km vapaalla. Hiihto ei tuntunut ihan niin hyvältä kuin keskiviikkona Nokialla, mutta hiihto ei todellakaan ollut huono. Hiihto oli edelleen hyvää ja parempaan suuntaan siis mennään :)))

Lopuksi postaan vielä muutamat kuvat tältä viikolta, kun oli niin nätti ilma hiihdellä. Aurinko paisto ja oli hyvä pakkassää. Mikäs sen makosempaa!!! :)

 

Hidas ku etana

Ehkä nyt olisi taas korkea aika kirjoittaa teille muutama sana jos toinenkin. Jos oikein yritän pinnistää, voin saada lauseita aikaiseksi... Siis jos saan ajatukseni kulkemaan ja jotakin kirjoitettua tähän näytölle. Joten yritän purkaa taivaltani pala palalta.


Voihan hitauksien hitauksien kone. Suomi -cupissa Vantaalla hiihtoni oli kuin hidastetusta filmistä. Jälkeenpäin katsoessani hiihtoa totesin, että kuinka rumalta se näyttää ja kuinka kaikki on päi jotakin. Olotila hiihdon aikana kuin sen jälkeenkin oli sama = runnaan paikallani. Etenen kuin etana. Ei yhtään sinne päin, ei lähelläkään. Kone yskii ja tökkii. Yskii ja tökkii. Syytä huonoihin tuloksiin oli kisojen jälkeen etittävä lankkujen päällä olijasta. Jotakin on tehtävä, jotta homma alkaisi toimimaan niinkuin sen kuuluisi toimia. Selailin jopa vanhoja harkkapäiväkirjoja. Selaukseni aloitin vuosien takaa jolloin vielä yleisurheilin about kolmisen kertaa viikossa.

Vantaan hasardi kisojen jälkeen mieli oli maassa, mikä osaksi heijastui myös treeneihin. Treenit olivat suorastaan sanoen surkeita ja pito-ongelmat vesittävät tilannetta lisää. Loppuviikosta käytyäni hierojalla sain paikat auki ja mielen taas parempaan suuntaan. Seuraavana päivänä hiihtotreeni maistui, kroppa toimi ja homma näytti valoisemman puolen. Hiihto tuntui tuolloin uskomattoman hyvältä ja rennolta, ihan tavallisessa PK -hiihdossakin. Lähdinkin luottavaisesti sunnuntain Valkeakosken pertsan 5km kisaan. Koko viikon epäonnistuneet treenit heijastuivat ja kisa oli Vantaan kisan jälkeen vielä hasardempi. Kisa oli täysi kaaos omalta osaltani ja risukasan risut kasvoivat. Suunta ei voi olla kuin ylöspäin!



Viime viikonlopun kisat Keuruulla olivat omalta osaltani vaakakupin alla: Lähteäkkö vai ei. Koska olotila ja kroppa ei ole ollut ookoo. Keuruulle kuitenkin lähdettiin. Päätökseni hiihtää perjantain prologin tein kisa-aamuna, aamulenkillä. Tunne kropassa oli hyvä. Onneksi lopulta lähdin kisaamaan, koska tunne kisassa oli pitkästä aikaa hyvä. Vielä en kuitenkaan pysty / jaksa tulla niin kovaa kuin tahtoisin enkä jaksa hiihtää pitkään kovaa. Tietyn pisteen kun ylittää, hengitys ja kone lyö tukkoon. Mutta suunta on nyt oikea. Pitkiin aikoihin sain hyvän kisan aikaiseksi, mihin itsekin olen suht tyytyväinen. Tietenkää tulos ja sijoitus ei tyydytä, mutta tähän tilanteeseen on pakko olla tyytyväinen. 

Sunnuntaina oli vuorossa parisprinttiviestit vapaalla ja minulle ihka ensimmäiset vielä. Tätä hetkeä olin odottanut jo pitkään :)) Ja kun Keuruulla ollaan myös paukkupakkanen tulee kuvioihin. Kisat pystyttiin kuitenkin pitämään koleassa pakkassäässä. Naiset hiihtivät ilman karsintaa, suoraan finaali. Eli ensimmäiset rinttiviestit ja heti finaaliin, ei pöllömmin! Kovan pakkasen takia sekä seuraavan viikonlopun omanikäisten SM -kisojen takia jouduttiin kuitenkin hetki miettimään, hiihtääkö vai ei. Kone on kuitenkin yskinyt ja tökkinyt sen verrran pahasti että uskaltaisiko riskeerata seuraavan viikonlopun tärkeitä kisoja. Mutta kova kilpailuvietti ja halu hiihtää rinttiviestiä siivittivät ajatusta hiihtää. Joten sitä hiihdettiin! Omasta suorituksestani voin sen sanoa, että pitäisi pystyä hiihtämään kovempaa ja kauemmin. Kuitenki itseltäni ihan jees suoritus. Oli hieno hiihtää viestiä. Mahtavaa tätä haluan lisää jatkossakin:)


Jälkeenpäin on nyt hyvä olla viisas. Yleensä kova pakkanen sopii minulle, joten en aatellut että sunnuntain kisasta olisi haittaa. Jälkiviisaus on parasta nyt. Nytte tämä likka kröhii, niistää nokkaa ja räkityttää. Räkää tulee kunnolla. Mutta nyt kun tämän viikonlopun omat SM -kisat peruttiin, olen voinut hieman hengähtää, rauhoittaa urheilemista ja ennen kaikkena huoltaa kroppaa. Jospa tämä räkätauti helpottas pikku hiljaa! 

Pakkasterveisin nuhanenä

Ajatuksia

Joulu ja uus vuos tuli nopeasti niinkuin aina. Yhtä nopeasti pyhät menivätkin. Jouluna saatiin pitkästä aikaa koko perhe koolle, mikä olikin mahtavaa :) Muutama lahjakin oli mulle ilmestynyt kuusen alle, joten oon tainnu kiltti olla! Jouluna pääsin myös pelaamaan lätkää veljen kanssa. Tykkään luistelusta ja etenkin lätkän pelaamisesta. Siinäkin lajissa on sitä jotain kiehtovaa. Taino yleensäkki tykkään kaikinpuolin urheilla lajia kuin lajia... melkein kaikkia lajeja. Ja niin, en luistele millään kaunoilla, vaan hokkareilla. Oonhan sentään kunnon hokipohje enkä balleriina, taitoluistelija piruettaaja.


Asiasta toiseen. Pari viime vuotta on täällä kotipuolessa Länsirannikolla ollut mahtava talvi. Lunta on ollut ja hiihtämään on päässyt jo varhain. Minun tuuriani tai ei, heti kun sain lukion suoritettua ja palasin kotikonnuille: Lumi missä oot! Lunta ei oo näillä leveysasteilla näkynyt kovin paljoa. Pari viikkoa sitten tein vielä tehoja, juosten. Pari viikkoa ennen sitä, en tiennyt kummat olisivat paremmat olleet jalassa, lenkkarit vai kumisaappaat. Ei ollut kovin talvinen sää tai olo :D Lämpötila reilut + 5 astetta ja vettä satoi kuin esterin pepusta, melkein kuin bikinikelit sanoisinko.

No mutta nyt tätä kirjoitusta kirjoittaessani tilanne on muuttunut. Lunta on, mutta vain sen verran että vapaata pääsee hiihtämään, pertsaan ei vielä riitä. Mutta onneksi Pori pelastaa ja tekojäärata. Tekojääradalta otettu lumi ja pururadalle levitetty, on kaupunki saanut aikaiseksi tähän mennessä 2km. Parempi se kuin ei mitään! Mutta kuitenkin yksi ajatus leijuu mun päässäni. Tai ainakin leiju eilen kun kävin Porin Isossametsässä hiihtämässä. Lunta satoi eilen aamupäivällä muutamia senttejä. Ajattelin että menen kolmen jälkeen hiihtämään, koska lumisade on hyvissä ajoin jo lakannut. Elin myös siinä uskossa että baanat olisi ajettu sateen päätyttyä. Tämä flikka kyllä pettyi pahasti kaupungin toimintaan: Latua ei oltu ajettu. Työaika minusta herroilla loppuu 4 aikaan, jos en väärin tiedä! Mutta jos vertaan esim. Vuokattiin, hiihdon mekkaan, ladut ajetaan aamulla. Jos lunta sataa päivän aikana, ladut ajetaan sateen hiljennettyä tai loputtua. NIIN SEN PITÄISIKIN MENNÄ! Tälläinen palvelu ja toiminta pelaa ja toimii kaikkia varten. Ei ainoastaan kilpahiihtäjiä, vaan myös sunnuntaihiihtelijöitä varten. Hiihtäminen on paljon mielekkäämpää kun ladut on ajettu, eikä siten että itte joutuu tamppaamaan itsellensä hiihtouran. Onneksi täällä on näitä huru-ukkoja ja -naisia, jotka olivat minulle tampanneet latua vähäsen. Pystyin hiihtämään, ei siinä mitään... MUTTA SILTI!!! Periaate on periaate. Toisaalta eihän täällä hiihdon harrastajia niin paljon enää ole kuin minun lapsuudessani (vaikka kovin vanha en vielä olekaan). Joten mitäs väliä meillä hiihtäjillä, kaiketi.


Reilu viikko sitten lähdin lumen etsimis- reissulle Vuokattiin. Minnes muuallekkaan?! Muitakin vaihtoehtoja toki oli, mutta viikonlopun Sonkajärven kisat päättivät lopullisen valinnan. Olihan Sonkajärvi meiltä "lähin" ja varmin paikka, missä kisat pystyttäisiin varmuudella pitämään. 
Vuokatissa tilanne on tällä hetkellä aivan toinen kuin meillä kotona. Lunta on yllin kyllin: Missä ja mitä latua ikinä tahdotkaan hiihtää, kaikki onnistuu. On komeat baanat niin pertsaan kuin vapaaseenkin. Ainoa "murhe" mulla oli joka päiväinen lumisade. Lunta vaan satoi joka ikinen päivä, oikeasti. Kerran ei tainnut sataa tuon reissun aikana! Ö_ö Ja lunta kun sataa, vaikka baanat on ajettu, niin uusi pakkaslumi ei ole kaikista liukkainta. Olisin niin kovasti halunnut hiihtää rautatiebaanoilla! Mutta pienet olivat minun murheeni. Muuta valittamista ei kyllä ollut :) 


Mutta miettikääpäs, jos tuo kaikki "talven" aikana satanut vesi täällä Etelä- ja Länsi- Suomessa olisi tullut lumena, kuinka PALJON sitä olisi. No, se oli vain mun haave pienessä päässä. Toivottavasti lunta tulee paljon paljon lisää, niin pääsen Ulvilassa, Massilla hiihtämään :)))


Seuraavaksi suuntaan katseeni tulevaan viikonloppuun Vantaalle ja Suomi -cuppiin. Siellä pitäis lauantaina sprintata vapaalla ja sunnuntaina hiihtää vapaalla 5km. Töllöstäkin ne kisat tulevat. Ei muuta kuin ruudun ääreen nokka ja silmäpari!!!