Aika nannaa !

Vaikka jalka on pipi, niin silti nautin näistä kauniista kesäpäivistä: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lämmin tuulenvire ja asteet huitelevat reipasta +25. Kuhan vaan muistaa juoda. Tälläisen muistamattoman hölöpään on vaikea välillä muistaa ja illalla sen kyllä huomaa- pikkasen meinaa nimittäin päästä vipottaa. Eilen kävin tekemässä ylläri pylläri yläkropalle reeniä. Tällä kertaa en punttia, vaan kävin melomassa "Kokkelissa" eli Kokemäenjoessa. Ei paljon käsissä tuntunut, kun edessuntakas vetelin pari tuntia. Vuokraaja poikakin sai hieman omaan nilkkaansa, kun ei uskonut että tällänen pari kertaa kesässä melova tyttönen jaksaisi kiertää 10 kilometrin lenkin. Aikaa lenkkiin kuluisi noin pari tuntia, minulta kuulemma reilu sellainen. Joten hän suositteli minulle edessuntakasin melomista. Ensiksi minun kannattaisi mennä kiertämään kirjurissa sijaitseva suihkulähde, koska takasinpäin tullessa olisi myötätuuli, jos sattuisi niin käymään että voimat loppuvat, niin takasinpäin tulo olisi näin helpompaa. Edessuntakasi matka on siis nelisen kilometriä. No minäpä reippaana tyttösenä otin neuvosta vaarin. Otin melan käteen, istuuduin kanoottiin ja lähdin melomaan suht rauhassa lähteelle päin. Kävin lähteellä, tulin takaisin ja aikaa kului sellanen 30 minuuttia. Jotta parin tunnin reenin saisin aikaiseksi kävin pari kertaa lähteellä ja sitten toisessakin suunnassa pari kertaa. Kuulemma kokonaismatkaa kertyi se rapiat 10 kilometriä. Vuokraaja poika joutui nöyrtymään ja toteamaan minun kysyttäessä, saanko mennä ensi kerralla sen 10 kilometrin lenkin. "Juu, kyllä sä näköjään hyvin sen jaksat meloa. Kun nyttekkin meloit sen rapiat 10 kilometriä. Ja lähteenreissunkin sait tehtyä puoleen tuntiin, kun yleensä porukoilla menee siihen se 1.00-1.30h. Et aika hyvä tahti sulla oli, et aika nopee oot. Etkä myöskään tainnut paljon maisemia kattella, niinkuin toiset tekevät." Kyllä mä maisemia kerkesin hyvinkin kattomaan! MÄ VAAN OON NIIN SAIRAAN NOPEE (ja värikäs), et kerkeen kattomaan reenin ohella maisemia ja ihmisiä!!!

Aina kerkee poseeraamaan kameralle :))

Tänään aamulla kävin koittamassa jalan kestoa pyöräilyssä. Jalka kesti aika hyvin siihen asti kunnes tein viimeisen nopeusvedon.., jalkaa kirpaisi ja pientä tuntemusta. Pikku hiljaa jalka tokeni ja oli ihan ok, vaikka välillä tuntemusta olikin. Silti matkaa en kovin kauan jatkanut, kun soitin isän hakemaan minut pois, jotten rikkoisi jalkaa enempää. Kuitenkin sain tehtyä 1.50h lenkin! Eli jalka alkaa pikku hiljaa paranemaan. En kuitenkaan vielä nuolaise ennen kuin tipahdan!!!
    Myöhemmin päivällä kävin pyöräilyn rasittamat jalat virvoittelemassa Yyterissä. Ehkä hieman hiekallakin tuli maattua, jotta pyöräilyrajat saisin pois ;))

Haaveet vaativat veronsa

Toisten haaveiden toteuttaminen vaatii näköjään veronsa. Nimittäin Jyväskylän yliopiston liikunnan pääsykokeet ja sen valmennuskurssi vaativat oman veronsa- akillesjänteet again sökönä. Ja varmaan pahiten koskaan! :( Viime vuonna akillesjänne vamma ei sattunut tasatyöntöä tehdessä, nyt sekin saa jänteen sattumaan, jos hitusenkin sattuu nousemaan päkijöille. Välillä jopa kävelyssä on viiltäviä tuntemuksia. Ei siis aina mene nallekarkit tasan. Taas on muutaman kerran joutunut päätä hakkaamaan seinään!!! Kerran tullut vaiva, vaivaa hautaan asti. Näillä on mentävä, mitä Luoja on suonut. Ei auta itku markkinoilla, sanoo vanha sananlasku. Eli leuka kohti rintaa ja kohti uusia pettymyksiä!
    Akillesjänne vamma on tarkalleen ottaen alkanut viime keväänä, joten viime vuonna juoksu jäi todella vähäiselle. Tänä vuonna olen päässy suhtkoht hyvin juoksemaan, mitä nyt välillä jänteet on hieman ärtynyt, mutta ei sen pahemmin, onneksi. Viime viikolla, menin Jykylään liikunnan valmennuskurssille, mikä kesti 4 päivää yhteensä. Siellä käytiin lajeja läpitte muun muassa minun "rakastamaani ja helpointa lajiani" rytmiikkaa/naisvoimistelua. Edellä mainitsemaani lajia tuli ohjatusti tehtyä 2 tuntia hiki hatussa. Lisäksi harjoittelimme valmennuskurssin tyttöporukan kanssa reilut 3 tuntia lisää. Ja minä ahkerana harjoittelina harjoittelin kotona hieman lisää about 4 tuntia, jotta oppisin harppahypyt, nilkantaivutukset, kallistukset ym ym kunnolla. Tämän viikon alkuviikosta oli ne kuuluisat pääsykokeet. Kotona keskiviikkona olikin sitten ensimmäiset tuntemukset akillesjänteessä: Eipä kintut ihan terveet oo. Nyt siis taas buranaa nassuun ja kylmähoitoa jalkaan. Ja ainiin, tietty vähäistä liikuntaa. Kyllä syö miestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Vaikka jalkani eivät tykännetkään paljain jaloin tehdyistä voimistelu/rytmiikka liikkeistä, niin silti en vaihtaisi pois Jykylän valmennuskurssia ja liikunnanpääsykokeita. Valmennuskurssista oli oikeasti todella paljon hyötyä. Lisäksi porukka oli niin mielettömän mahtava, ettei voi sanoin kuvailla! Olisi upea tavata sama porukka uudestaan. Harvoin tapaa noin samanhenkistä ja rentoa porukkaa. Itselläni oli siellä älyttömän kivaa ja hauskaa, vaikka henkisesti ja fyysisesti olin todella poikki. Tietoa lyötiin päähän koko aika ja lisäksi kaiken olisi pitänyt jäädä päähän, koska siitä olisi jatkossa hyötyä. Fyysisesti oli raskasta sen takia, koska yhtä lajia reenattiin 2 tuntia putkeen ja urheilua tuli vähintään päivässä se 4-6 tuntia, + tietty kaikki lisäreenit mitä tehtiin porukalla, jotta taitomme karttuisi. Nopeasti laskettuna laskin, että 4 päivän aikana tunteja tuli AINAKIN reippaat 16 tuntia. Hiki virtasi (paitaa sai vaihtaa joka käänteessä), nauru raikui pitkin Hipposhallia ja savu nousi korvista (tiedon määrästä), silti nuo 4 päivää oli yksi parhaista leireistäni koskaan! Päivät olivat myös parhaita päiviäni pitkiin aikoihin, siellä mä nautin. =)
    Toivottavasti pääsisin liikunnalle sisään ja tapaisin mahdollisimman monta kurssin tyypeistä. Jos kurssin tyypeistä pääsee monta nyt sisälle, silloin tiedän mikä on siihen osasyynä- yhteishenki! Viimeinen ryhmähetki kohosi: RedBull:ien nostoon, mikä antaa siivet.

Prinsessa, jolla on päässä valkoinen lakki

 Pientä jännitystä, prinsessaksi pukeutumista, meikkaajalla olemista, kampaajan tuolilla istumista, valokuvaamossa ikuistamassa ainutkertaista päivää, kuplivan maljan nostamista ilmaan, iloinen ja hymyilevä sankari, iloiset ja hymyilevät ystävät, sukulaiset ja perhe, ruokaa ja kakkua, korkkareilla kitumista pari päivää sekä todella kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä- siitä on juhlat tehty! Mitäpä muuta voisi sankari toivoa juhlapäivälle? 
    Juhlat menivät kaikin puolin hyvin. Ruoka maistui kaikille ja kaikki tuntuivat viihtyvän. Allekirjoittanut olisi voinut syödä vähän enemmän, mutta tuntui siltä kuin maha olisi täynnä koko ajan, vaikka en paljon mitään syönyt. Taisin vähän jännittää päivää, koska ei ruoka maistunut. Mutta juhlapäivien jälkeen, ruoka on maistunut: eli taas syödään kuin viimeistä päivää, niin kuin urheilijat syövätkin! Onneksi pahin painajaiseni ei myöskään toteutunut hakiessani lakkia lauantaina Sotkamon lukion lavalta- en kaatunut!
    Koska juhlani onnistuivat, on minun aikani kiittää eräitä tahoja: Iso kiitos kuuluu porukoilleni onnistuneista juhlistani, kiitokset kampaajalleni Päivi Kiviniemelle, joka laittoi hiukseni uuteen kuosiin edellisen päivän jäljiltä sekä saman talon meikkaajalle, kiitokset valokuvaaja Arto Helinille, joka ikuisti minun päiväni studiossa, kiitokset myös ravintola Hakuninmäelle pitopalvelusta sekä tietysti vieraille, jotka tulivat juhlimaan kanssani valkolakin saamista. KIITOS! 

Nyt juhlien jälkeen alkaa armoton reenaus viimeisiin pääsykokeisiin sekä ensi talvea varten. 
Sitä ennen tässä teille hieman kuvamaistiaisia prinsessa päivistäni, olkaapi hyvät! =)

Hakemassa lakkia

Nuasjärven ranta (Vuokatti/opiskelijakämpän takapiha)

Kakustakin pitää olla kuva :)

Hieman kuplivaa

Vapaus koittaa noin 12 tunnin päästä

Tässä yhteydessä vapaus tarkoittaa sitä, että vihdoin ja viimein lukio on ohitse ja ihan virallisesti! Sotkamon urheilulukiossa käyty lukio, 94 kurssia käytynä, on taakse jäänyttä elämää. Virallisesti lukio on ohitse noin 12 tunnin päästä, kun saan lakin iskeä(painaa) päähän ensimmäisen kerran virallisen virallisesti. Sitten lauletaankin Gaudeamus igitur- ylioppilaslaulua. Lukiossa vietetyn lakin painamisen jälkeen, äkkiä kotia kohti viettämään juhlia. Juhlinnat ovat kaksipäiväiset ja viralliset juhlat ovat sunnuntaina! Mutta nytte nautin täysin rinnoin näistä päivistä, kun yksi elämän vaihe on ohitse! 
    Juhlien jälkeen juoksen joka aamu postilaatikolle kiireen vilkkaa, joko olisi kirje seuraavasta jatko-opiskelupaikasta ilmestynyt. Elän siis jänniä ja odottavia aikoja elämässäni. 

Mutta nyt ei muutakuin, että huomenna lakkia päähän ja muutama maljan kohotus. Olen kai sen ansainnutkin?!?! =)