Valoa !

Hidas ku etana postauksen jälkeen on kerennyt tapahtumaan vähän ihmeitä. Ihme ei ole se, että olo on mennyt parempaan suuntaan. Nuhanenän nuha on siis voitettu kanta ja toivottavasti pysyykin poissa (koputtaa puuta) !!!

Parit kisatkin olen kerennyt hiihtämään viime postauksen jälkeen. Puoltoista viikkoa sitten keskiviikkona oli Nokialla perinteiset iltakisat, Alpo Korhosen muistohiihdot. Yleisessä sarjassa naisilla matkana 3km ja vapaalla hiihtotavalla. Mulle siis kuin tehty matka! Kisan meinasin kuitenkin jättää välistä, koska kova pakkanen oli tullut kuvioihin. -18 astetta oli kisapaikalla startin tapahduttua, mutta numberilappu rinnassa ja räkäposkessa sitä kuitenki oltiin. Kova oli kilpailutahto! Myös senkin takia halusin hiihtää kisan, koska oon tykänny tästä kisasta äärettömän paljon jo pikku tytöstä asti. Jotenkin nää Nokian iltahiihdot sytytti mussa "pienen" ehkä vähän suuremmankin palon. Sen palon, mikä mulla on ollut jo pikku tyttönä näissä geimeissä. Päätös ei kuitenkaan ollut huono kylmyydestä huolimatta. Kisa oli pitkästä pitkästä pitkästä aikaa oikean suuntanen. Ja sain aikaiseksi hyvän kisan :) Jaksoin pitkiin aikoihin runtata menemään. 

Muutamia syitä on siihen, mistä löysin Nokialle paremman vaihteen päälle kisoihin. Yksi on se, että tajusin Keuruun jälkeisellä viikolla miten oikeasti pitää hiihtää :D Vapaalla etenkin löysin kadonneen tekniikan, rytminvaihdokset ja etenkin rytmin hiihtooni. Toiseksi syyksi luettelen sen, että olin saanut räkää tuolta jostakin onteloista pois. Kolmanneksi syyksi sanon itseluottamuksen takasin saamisen sekä nautinnon ja ilon hiihtoon. Neljänneksi sen, että edellä mainittu Nokian iltakisat oikeasti sytytti mut tietyllä tapaa. Lisäksi kun eräällä kylmällä pakkaskeli viikolla sain taino pääsin tekemään kaikkea muuta kuin hiihtoa, auttoi se lisäksi tilanteeseeni ja mieleeni. Sillä viikolla kävin ainoastaan kaksi kertaa suksilla. Muutoin tein lumihankikävelyä, punttia, erilaisia yleisurheilujuttuja, uintia ja sisäpyöräilyä, LEPOPÄIVÄÄ UNOHTAMATTA!

Viikko sitten oli myös maakuntaviesti Lempäälässä, jossa mulla oli osuutena 3km vapaalla. Hiihto ei tuntunut ihan niin hyvältä kuin keskiviikkona Nokialla, mutta hiihto ei todellakaan ollut huono. Hiihto oli edelleen hyvää ja parempaan suuntaan siis mennään :)))

Lopuksi postaan vielä muutamat kuvat tältä viikolta, kun oli niin nätti ilma hiihdellä. Aurinko paisto ja oli hyvä pakkassää. Mikäs sen makosempaa!!! :)

 

Hidas ku etana

Ehkä nyt olisi taas korkea aika kirjoittaa teille muutama sana jos toinenkin. Jos oikein yritän pinnistää, voin saada lauseita aikaiseksi... Siis jos saan ajatukseni kulkemaan ja jotakin kirjoitettua tähän näytölle. Joten yritän purkaa taivaltani pala palalta.


Voihan hitauksien hitauksien kone. Suomi -cupissa Vantaalla hiihtoni oli kuin hidastetusta filmistä. Jälkeenpäin katsoessani hiihtoa totesin, että kuinka rumalta se näyttää ja kuinka kaikki on päi jotakin. Olotila hiihdon aikana kuin sen jälkeenkin oli sama = runnaan paikallani. Etenen kuin etana. Ei yhtään sinne päin, ei lähelläkään. Kone yskii ja tökkii. Yskii ja tökkii. Syytä huonoihin tuloksiin oli kisojen jälkeen etittävä lankkujen päällä olijasta. Jotakin on tehtävä, jotta homma alkaisi toimimaan niinkuin sen kuuluisi toimia. Selailin jopa vanhoja harkkapäiväkirjoja. Selaukseni aloitin vuosien takaa jolloin vielä yleisurheilin about kolmisen kertaa viikossa.

Vantaan hasardi kisojen jälkeen mieli oli maassa, mikä osaksi heijastui myös treeneihin. Treenit olivat suorastaan sanoen surkeita ja pito-ongelmat vesittävät tilannetta lisää. Loppuviikosta käytyäni hierojalla sain paikat auki ja mielen taas parempaan suuntaan. Seuraavana päivänä hiihtotreeni maistui, kroppa toimi ja homma näytti valoisemman puolen. Hiihto tuntui tuolloin uskomattoman hyvältä ja rennolta, ihan tavallisessa PK -hiihdossakin. Lähdinkin luottavaisesti sunnuntain Valkeakosken pertsan 5km kisaan. Koko viikon epäonnistuneet treenit heijastuivat ja kisa oli Vantaan kisan jälkeen vielä hasardempi. Kisa oli täysi kaaos omalta osaltani ja risukasan risut kasvoivat. Suunta ei voi olla kuin ylöspäin!



Viime viikonlopun kisat Keuruulla olivat omalta osaltani vaakakupin alla: Lähteäkkö vai ei. Koska olotila ja kroppa ei ole ollut ookoo. Keuruulle kuitenkin lähdettiin. Päätökseni hiihtää perjantain prologin tein kisa-aamuna, aamulenkillä. Tunne kropassa oli hyvä. Onneksi lopulta lähdin kisaamaan, koska tunne kisassa oli pitkästä aikaa hyvä. Vielä en kuitenkaan pysty / jaksa tulla niin kovaa kuin tahtoisin enkä jaksa hiihtää pitkään kovaa. Tietyn pisteen kun ylittää, hengitys ja kone lyö tukkoon. Mutta suunta on nyt oikea. Pitkiin aikoihin sain hyvän kisan aikaiseksi, mihin itsekin olen suht tyytyväinen. Tietenkää tulos ja sijoitus ei tyydytä, mutta tähän tilanteeseen on pakko olla tyytyväinen. 

Sunnuntaina oli vuorossa parisprinttiviestit vapaalla ja minulle ihka ensimmäiset vielä. Tätä hetkeä olin odottanut jo pitkään :)) Ja kun Keuruulla ollaan myös paukkupakkanen tulee kuvioihin. Kisat pystyttiin kuitenkin pitämään koleassa pakkassäässä. Naiset hiihtivät ilman karsintaa, suoraan finaali. Eli ensimmäiset rinttiviestit ja heti finaaliin, ei pöllömmin! Kovan pakkasen takia sekä seuraavan viikonlopun omanikäisten SM -kisojen takia jouduttiin kuitenkin hetki miettimään, hiihtääkö vai ei. Kone on kuitenkin yskinyt ja tökkinyt sen verrran pahasti että uskaltaisiko riskeerata seuraavan viikonlopun tärkeitä kisoja. Mutta kova kilpailuvietti ja halu hiihtää rinttiviestiä siivittivät ajatusta hiihtää. Joten sitä hiihdettiin! Omasta suorituksestani voin sen sanoa, että pitäisi pystyä hiihtämään kovempaa ja kauemmin. Kuitenki itseltäni ihan jees suoritus. Oli hieno hiihtää viestiä. Mahtavaa tätä haluan lisää jatkossakin:)


Jälkeenpäin on nyt hyvä olla viisas. Yleensä kova pakkanen sopii minulle, joten en aatellut että sunnuntain kisasta olisi haittaa. Jälkiviisaus on parasta nyt. Nytte tämä likka kröhii, niistää nokkaa ja räkityttää. Räkää tulee kunnolla. Mutta nyt kun tämän viikonlopun omat SM -kisat peruttiin, olen voinut hieman hengähtää, rauhoittaa urheilemista ja ennen kaikkena huoltaa kroppaa. Jospa tämä räkätauti helpottas pikku hiljaa! 

Pakkasterveisin nuhanenä