Jällivaara

Leiri Jällivaarassa meni hyvin. Hiihdettyä tuli muutama jos toinenkin kilometri. Väsynyttä poikaa oltiin, kun päästiin takaisin Vuokattiin. Maisemat olivat mitä parhaimmat ja aurinkoakin oli! Aurinko kuumotti jopa niin paljon, että käärin yhtenä päivänä hihat kyynärpäihin asti ylös. Mutta kuinkas sitten kävikään? Tunturilta laskiessani alas, en huomannut möykkyjä ja uria. Suksi jäi jumiin johonkin uraan ja sitten sitä lennettiin kuin leppäkeihäs konsanaaan. Ylös noustuani huomasin olevan muuten ihan ok, paitsi vasempaan käteen oli tullut naarmuja muutama jos toinenkin ja isohko haava, josta vähän tihkui verta. Loppu leirin ajan kättä vähän kirveli, kun kaikki iho oli jäänyt Jällivaaran tunturin jäiseen ja kovaan alustaan. Nyt on viikko kulunut ja haava on arpeutunut. Arvethan kaunistavat ja kertovat elämästä.. eikö se niin ole? 

Niissä maisemissa hiihtäminen näin keväällä on aivan ihanaa, vaikka se välillä hapokasta onkin =)