Olen käynyt Porin Hius- ja Kauneusklinan Bemer-laitteessa reilun vuoden verran. Varsinkin viime vuonna, kun olin kotona koko vuoden. Kerronkin hieman Bemer-laitteesta.
Bemer -laite koostuu: Bemer Pad:istä, Bemer Body:sta ja Bemer Spot:ista.
Miksi se on niin helppo?
Ei tarvitse kuin vain makoilla alustalla, pistää silmät kiinni ja rentoutua ohjelmasta riippuen 8-20minuuttia. Lisäksi Bemer Pad:llä tai Bemer Spot:lla saa annettua tarkempaa ja "tujumpaa" tehoa haluttuun alueeseen, kuten kipualueeseen.
Itse olen käyttänyt Bodya, Padiä ja Spottia muun muassa reisien ja pohkeiden jännitystiloihin sekä akillesjännevaivoihin ja nyt syksyllä vaivanneeseen jalkapohjan/jalkaterän kiputilaan. Lisäksi olen käyttänyt myös ennen ja jälkeen reenin muun muassa palautuksen tehostukseen. T O I M I I !
Miten Bemer vaikuttaa?
Bemerillä on monia tutkitusti saatuja vaikutuksia. Myös lääkärit ovat suositelleet laitetta ja laite onkin tällä hetkellä maailmanlaajuisesti levinnyt. Muun muassa seuraavia vaikutuksia:
- Parantaa mikroverenkiertoa, joilloin pikkuisen pikkuisetkin ainesosaset kulkeutuvat paremmin kropassa
- Elinten ja kudosten ravintoaineiden saanti edistyy sekä kuona-aineiden eritys
- Auttaa lievittämään oireita, torjuu ja lievittää monia sairauksia
- Parantaa immuunijärjestelmää --> eli lisää vastustuskykyä
- Vähentää tulehdusalttiutta
- Vähentää stressin seurauksia
- Parantaa kolestroliarvoja
- Haavojen ja urheiluvammojen parantumista tukee
- Parantaa suorituskykyä ja nostaa kestävyyttä
- Nopeuttaa palautumisaikaa urheilusuoritusten jälkeen
- Kohentaa kuntoa ja vähentää urheiluvammojen syntymisriskiä
Jos kiinnostuit Bemeristä, katseleppa lisätietoja www.porinhiusklinikka.fi -sivuilta
sekä Bemer-laitteen sivuilta.
Itse käyn niin usein Porin Hius- ja Kaunesklinikalla kuin vain suinkin ehdin ja olen kotona.
Suosittelen kokeilemaan! =) Myös muitakin palveluja!
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
maanantai 24. joulukuuta 2012
HYVÄÄ JOULUA
Kirjoitan tällä kertaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
Toivotan kaikille hyvää, iloista ja ihanaa joulua!
Rentoutukaa, nauttikaa läheisistänne sekä syökää hyvin :)
Toivottaa Riikka -tonttu
torstai 13. joulukuuta 2012
Kisakaus avattu
Nyt on kisakausi vihdoin ja viimein avattu ! Pieniä mutkia avauksen suhteen oli, mutta en ala niistä tässä kohtaa jaarittelemaan. Jalkavaivat ovat menneen talven lumia. Niin ainakin toivon.
Mutta mennäänpä asiaan. Kisakausi tuli avattua Levillä viime viikonloppuna. Perjantaina oli vaparin rintti ja lauantaina oli vuorossa normimatkan kisa, 6km vaparilla.
Rintin aika-ajossa oli vain yksi kierros, 600m. MUTTA SEHÄN MEIKÄLÄISELLE PASSAS KUIN SILMÄ NASSUUN. Tälläsiä ne sprintit oikeesti pitäis olla! Oikeasti nopeutta, sähäkkyyttä ja taituruutta vaativia. Mun aika-ajo suoritus kesti vaivaset 1min 21sek ja siinäkin ajassa kerkesin 180 asteisen jäisen mutkankin kääntymään niin, että vauhdit nollaan, käännös ja uudestaan pökköä pesään.
En todellakaan suosi nykyajan trendiä, että rintit ovat "kestävyysmatkoja"... Suoritusajat lähentelevät 3,5 minuutista aina sinne 5 minuuttiin asti. Kysyn vain, mikä he*v*ti* rintti se enää on ku suoritus kestää lähemmäs femman????!!?
Noh, tämä oli minun mielipiteeni. Mutta tiedän myös sen, etten ole ainut joka on tätä mieltä!
Mutta asiaan. 600m rintissä sai oikeasti vain hakata menemään, turhia ajattelematta. Sai painaa menemään pää kolmantena jalkana, jossa oikeasti ratkaisee nopeus, räjähtävyys, ketteryys, taito ja tekniikka of course. I LIKE !!!!
Aika-ajossa voitto oli hieman yllätys itselleni, koska kauden avaus ei yleensä koskaan ole helpoin ja varsinkaan sähäkin! Finaali. Finaali on sitten asia erikseen... Vedin siinä 180 asteen jäisessä mutkassa slaibailut ihan viimeiseen kulmaan asti, jossa vielä sukset lähti alta ja persellään käytiin. Neljänneksi lopulta siinä jäin.
Mutta aika-ajosta ISO + merkintä listalle.
Sitten lauantain vapaan normikisa. Oli mukamas 6km, mutta 21 minuuttia siihen aikaa sitten meni, että en sitten tie :D Omien laskelmien mukaan matka ois about 7,8km. Mutta joidenkin mukaan se ois 8km paikkeilla ja jonkun gps oli näyttäny 8.4km... Et ottaa siitä nyt sitten selvää. 7-8km paikkeilla on varmaan todellinen totuus.
Mutta se miten kisa meni? Kisa meni minusta hyvin. Nousujohteinen, koska sain vielä lopussakin kiristettyä ja otettua kärkeä kiinni. Vaikeitakin kohtia oli ja tuntui, ettei wassutus etene mihinkää, mutta suurimmaksi osaksi näytti ihan lupaavalta. Lopputuloksissa olin toinen ja 10sekkaa otin turpaan keulanaiselta. Ihan jees!
8 leiripäivän jälkeen olen todella yllättynyt omasta tuloksestani ja omista tuntemuksistani kilpailutilanteissa. Yllättävän hyvältä, herkältä ja samalla rennolta + tietty hieman väsyneeltä tuntunut kroppa ja tollaset avauskisat. En voi olla kuin tyytyväinen. Oikeita asioita vissiin tehty kesän-syksyn aikana?
Tottakai todellisuus punnitaan ensi viikonlopun isommissa kisoissa tarkemmin, mutta tälläsiä tuntemuksia mulla tällä hetkellä on :)
Lopuksi vielä pieni tiivistys:
8 leiripäivää (monia tunteja hiihtoa takana) + 2 kisapäivää = 10 päivää lumileiriä
Mahtava olo, mahtava fiilis. Tästä on hyvä jatkaa!
Mutta mennäänpä asiaan. Kisakausi tuli avattua Levillä viime viikonloppuna. Perjantaina oli vaparin rintti ja lauantaina oli vuorossa normimatkan kisa, 6km vaparilla.
Rintin aika-ajossa oli vain yksi kierros, 600m. MUTTA SEHÄN MEIKÄLÄISELLE PASSAS KUIN SILMÄ NASSUUN. Tälläsiä ne sprintit oikeesti pitäis olla! Oikeasti nopeutta, sähäkkyyttä ja taituruutta vaativia. Mun aika-ajo suoritus kesti vaivaset 1min 21sek ja siinäkin ajassa kerkesin 180 asteisen jäisen mutkankin kääntymään niin, että vauhdit nollaan, käännös ja uudestaan pökköä pesään.
En todellakaan suosi nykyajan trendiä, että rintit ovat "kestävyysmatkoja"... Suoritusajat lähentelevät 3,5 minuutista aina sinne 5 minuuttiin asti. Kysyn vain, mikä he*v*ti* rintti se enää on ku suoritus kestää lähemmäs femman????!!?
Noh, tämä oli minun mielipiteeni. Mutta tiedän myös sen, etten ole ainut joka on tätä mieltä!
Mutta asiaan. 600m rintissä sai oikeasti vain hakata menemään, turhia ajattelematta. Sai painaa menemään pää kolmantena jalkana, jossa oikeasti ratkaisee nopeus, räjähtävyys, ketteryys, taito ja tekniikka of course. I LIKE !!!!
Aika-ajossa voitto oli hieman yllätys itselleni, koska kauden avaus ei yleensä koskaan ole helpoin ja varsinkaan sähäkin! Finaali. Finaali on sitten asia erikseen... Vedin siinä 180 asteen jäisessä mutkassa slaibailut ihan viimeiseen kulmaan asti, jossa vielä sukset lähti alta ja persellään käytiin. Neljänneksi lopulta siinä jäin.
Mutta aika-ajosta ISO + merkintä listalle.
Sitten lauantain vapaan normikisa. Oli mukamas 6km, mutta 21 minuuttia siihen aikaa sitten meni, että en sitten tie :D Omien laskelmien mukaan matka ois about 7,8km. Mutta joidenkin mukaan se ois 8km paikkeilla ja jonkun gps oli näyttäny 8.4km... Et ottaa siitä nyt sitten selvää. 7-8km paikkeilla on varmaan todellinen totuus.
Mutta se miten kisa meni? Kisa meni minusta hyvin. Nousujohteinen, koska sain vielä lopussakin kiristettyä ja otettua kärkeä kiinni. Vaikeitakin kohtia oli ja tuntui, ettei wassutus etene mihinkää, mutta suurimmaksi osaksi näytti ihan lupaavalta. Lopputuloksissa olin toinen ja 10sekkaa otin turpaan keulanaiselta. Ihan jees!
8 leiripäivän jälkeen olen todella yllättynyt omasta tuloksestani ja omista tuntemuksistani kilpailutilanteissa. Yllättävän hyvältä, herkältä ja samalla rennolta + tietty hieman väsyneeltä tuntunut kroppa ja tollaset avauskisat. En voi olla kuin tyytyväinen. Oikeita asioita vissiin tehty kesän-syksyn aikana?
Tottakai todellisuus punnitaan ensi viikonlopun isommissa kisoissa tarkemmin, mutta tälläsiä tuntemuksia mulla tällä hetkellä on :)
Lopuksi vielä pieni tiivistys:
8 leiripäivää (monia tunteja hiihtoa takana) + 2 kisapäivää = 10 päivää lumileiriä
Mahtava olo, mahtava fiilis. Tästä on hyvä jatkaa!
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Lumileiri
Täällähän sitä taas ollaan, nimittäin Levillä lumileirillä. Oonhan mä kyllä Vuokatissakin päässyt lumille jo aikoja sitten, mutta lumileiri on aina lumileiri Lapin lumilla.
Täällä olen hinkannut ja jauhanut jo latuja viikon verran. Kolmisen päivää olisi vielä jäljellä ja siinä sivussa parit skabatkin pitäs käydä runttaamassa... Kokeilemassa onko suksenliikuttaja, flikka, kunnossa vai ei ja mitenkä lankku liikkuu hiihtäjän alla. Kauden ekat kisat siis odottavat. H U I
Vitsit että mä nautin siitä, että saan olla Lapissa ja ennen kaikkea Levillä. Oon niin monta vuotta jo käynyt, että tämä on jo perinne. Ja tätä perinnettä en halua katkaista! Lisäksi täällä on kaikki tarvittava lähellä... kaupat, ladut ja majotukset jne :) Mihkään ei tarvi autoa! Luksusta.
Viikko sitten kun tänne tulin ja kävin raapasemassa ekan lenkin, niin mieli kyllä heti lepäs! Tuntu iha siltä kun olisin saanu uutta virtaa koneeseeni. Vugen ensilumenladun hinkkaaminen on kyllä maistunut jo puulta jonkin aikaa, joten korkea aika oli lähteä karkuun tänne Lappiin kylmiin pakkasoloihin. Ja kirjaimellisesti voidaan puhua pakkasesta. Lämpömittari on nimittäin huidellu mukavia lukuja parina aamuna... pariakymmentä on mittari näyttäny. Siinä oli meikällä pikkasen totuttelemista alkuleiristä. En ollu Vugessa ihan vielä tälläsiin lukemiin tottunu. Mut nyt oon ainakin hyvin karaistunu! :))
Ei sillä, ettenkö pakkasesta tykkäis. Pakkasesta tykkään ja paljon. Eikä mua haittaa vaikka pakkanen ois lähempänä pariakymmentä. Kyllä mun keuhkot pelaa :) ja hyvin. Itseasiassa mun keuhkot pelaa paremmin kovalla pakkasella kuin plussakelillä. Ihmeellistä, mutta totta!
Ainoa mikä tässä pakkasessa haittaa on se, että sukset eivät liiku mihinkää. Narsk narsk vaan kuuluu suksenpohjasta ja etana lyllertää pitkin latua. Ja siitähän taas mun kroppa ja lihaksisto tykkää. Juntturaan se menee ja loppu onkin sitten kaikkien arvattavissa.
Mutta toivottavasti nyt vältetään se junttura ja kaukaa!
Mutta se tältä erää taas.
Palataanhan astialle, jos en ole jäätynyt jääkalikaksi täällä pakkasissa!
pakkasterveisin jääkalikka
Täällä olen hinkannut ja jauhanut jo latuja viikon verran. Kolmisen päivää olisi vielä jäljellä ja siinä sivussa parit skabatkin pitäs käydä runttaamassa... Kokeilemassa onko suksenliikuttaja, flikka, kunnossa vai ei ja mitenkä lankku liikkuu hiihtäjän alla. Kauden ekat kisat siis odottavat. H U I
Vitsit että mä nautin siitä, että saan olla Lapissa ja ennen kaikkea Levillä. Oon niin monta vuotta jo käynyt, että tämä on jo perinne. Ja tätä perinnettä en halua katkaista! Lisäksi täällä on kaikki tarvittava lähellä... kaupat, ladut ja majotukset jne :) Mihkään ei tarvi autoa! Luksusta.
Viikko sitten kun tänne tulin ja kävin raapasemassa ekan lenkin, niin mieli kyllä heti lepäs! Tuntu iha siltä kun olisin saanu uutta virtaa koneeseeni. Vugen ensilumenladun hinkkaaminen on kyllä maistunut jo puulta jonkin aikaa, joten korkea aika oli lähteä karkuun tänne Lappiin kylmiin pakkasoloihin. Ja kirjaimellisesti voidaan puhua pakkasesta. Lämpömittari on nimittäin huidellu mukavia lukuja parina aamuna... pariakymmentä on mittari näyttäny. Siinä oli meikällä pikkasen totuttelemista alkuleiristä. En ollu Vugessa ihan vielä tälläsiin lukemiin tottunu. Mut nyt oon ainakin hyvin karaistunu! :))
Ei sillä, ettenkö pakkasesta tykkäis. Pakkasesta tykkään ja paljon. Eikä mua haittaa vaikka pakkanen ois lähempänä pariakymmentä. Kyllä mun keuhkot pelaa :) ja hyvin. Itseasiassa mun keuhkot pelaa paremmin kovalla pakkasella kuin plussakelillä. Ihmeellistä, mutta totta!
Ainoa mikä tässä pakkasessa haittaa on se, että sukset eivät liiku mihinkää. Narsk narsk vaan kuuluu suksenpohjasta ja etana lyllertää pitkin latua. Ja siitähän taas mun kroppa ja lihaksisto tykkää. Juntturaan se menee ja loppu onkin sitten kaikkien arvattavissa.
Mutta toivottavasti nyt vältetään se junttura ja kaukaa!
Mutta se tältä erää taas.
Palataanhan astialle, jos en ole jäätynyt jääkalikaksi täällä pakkasissa!
pakkasterveisin jääkalikka
maanantai 5. marraskuuta 2012
Tuki
Tuki on laaja-alainen käsite. Ja se voidaan jakaa moneen eri lohkoon ja kategoriaan. Tuki voi olla niin taloudellista kuin sosiaalistakin. Haluisinkin paneutua tässä blogitekstissäni tuohon jälkimmäiseen kohtaan. Syy miksi haluan tästä aiheesta juuri nyt kirjoittaa, selviää ehkä tässä tekstini aikana, joten annan vain sormien sauhuta ja raapustan ajatuksenvirtaani.
Ihminen tarvii, etenkin kilpaurheilija, paljon taloudellista tukea, jotta pystyy ammattimaisesti harjoittelemaan ja elelemään. Kliseeltä kuullostaa, että asuminen, eläminen ja siihen vielä vapaa-ajan tekemiset kallistuvat koko ajan eikä loppua näy. Mutta jotta pärjäisi kansallisella tasolla ja joskus vielä kansainvälisellä tasolla, tarvitaan ammattimaisuutta. Ammattimaisuus vaatii myös juuri myös taloudellista apua. Huippuvälineet ja huippu leiriolosuhteet vaativat yksinkertaisesti rahaa, jotta pysyy virran mukana. Tietenkään ei sovi unohtaa, etteikö pienellä panostuksella pärjäisi, mutta helpompaa se on, jos ei tarvisi koko ajan miettiä rahatilannetta. Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille harjoittelemaan, vaan voi jäädä kotisuomeen. Mutta vaikka kävisit pelkästään ympäri Suomea leireilemässä, ei se halpaa ole! Sanotaanko näin, että vuorokauden täyshoito Itävallan Ramsaussa on paljon halvempaa kuin esimerkiksi täällä Suomessa.
Tänä vuonna tehtiin valmentajan kanssa ratkaisu, etten lähde Ramsauhun. Ja ei, ei riippunut rahatilanteesta, vaikka suht tyyris reissu onkin, jos siellä kaksi viikkoa meinaa olla. Siksi en lähtenyt, koska olen siellä ollut kolmena vuotena peräkkäin ja "tavallaan" olen paikan jo nähnyt. Tottakai hinkua leirille sinne olisi ollut, ei se siitä jäänyt kiinni. Vaan tehtiin päätös puhtaasti siitä syystä, että pystyn uudessa asuinpaikassani, Vuokatissa, yhtä hyvin reenaamaan ja tekemään laadukkaita harjoituksia. Tällä hetkellä näyttää tilanne siltä, että se on ollut oikea päätös! Vuokatissa olen pystynyt tekemään hyviä treenejä lumilla, niin ulkoladulla kuin betoniseinien sisällä, pitkää sauvarinnettä, juoksemaan mäkisessä maastossa ja niin edelleen.
Mutta tarkoitukseni tässä blogissa ei ollut puhua taloudellisesta tuesta niinkään, vaan sosiaalisesta tuesta, joten annan "kynän" sauhuta edelleen ja alan puhumaan todellisesta aiheestani.
Niin kuin kaikki tietävät, niin sosiaalinen tuki on tärkeä niin arkielämässä kuin kilpaurheilussa. Ihminen haavoittuu, maailmassa tapahtuu pahaa ja maailma romahtaa jalkojen alta ja silloin ihminen tarvitsee kaikkein kipeimmin juuri sosiaalista tukea. Tärkein sosiaalinen tuki tulee ystäviltä, sukulaisilta ja etenkin omalta perheeltä. Tukea tarvitaan muutenkin kuin vain huonoina hetkinä. Tukea tarvitaan myös hyvinä aikoina. Oli tukeminen niin hyvänä kuin pahanakin aikana, se on tärkeää ja elinehtoista! Ilman sosiaalista tukea, et pärjää. Taino pärjäät kyllä, mutta heikosti.
Tässä parisen viikkoa sitten menetin minulle rakkaan ihmisen, jonka tuki ja turva on ollut mun 21 elinvuoden aikana todella tärkeää ja merkittävää. Kyseinen henkilö opetti mulle oikean ja väärän, elämän tarkoitusta, elämän viisauksia, hyvyyttä, arvoja, kristillisiä arvoja ja oppeja, karjalaisen leipomisen/kokkaamisen salaiset taidot, jne. Vaikka en pienenä aina ollut niin kultainen kikkaratukka koiruuksineen, jekkuineen ja tuhmuuksineen, silti sain häneltä aina pyytteetöntä rakkautta ja opetusta.
Voisin hieman pohjustaa tarinaani...
Aloitin hiihtämisen heti opittuani kävelemään. Hiihdin mummulan isolla pihalla. Itse aurasin ja tein ladun suurelle nurmikkoalueelle. Ja voin kertoa piha oli suuri pienelle 2-vuotiaalle penskalle. Siellä minä sivakoin ja aloitin oman "kilpaurani". Ensimmäisistä kisoista lähtien (6-vuotiaana ekat kisat) hän kannusti ja tuki minua suuresti. Hän ymmärsi kuinka tärkeää hiihto ja urheilu oli minulle, jolloin hän tuki minua suuresti. Hän opetti minua tavoittelemaan unelmiani ja haaveitani. Kun kasvoin vanhemmaksi, hiihto vaati satsauksia ja se tarkoitti poismuuttoa kotiseudulta... Länsi-Suomesta pois huonojen lumitilanteiden ja maastojen takia. Hän ymmärsi muuton, vaikka se oli raskasta ja välimatka pitkä 600km. Paljon soiteltiin ja puhuttiin asioista maan ja taivaan väliltä. Vaikka olin kaukana kotoa, hän oli silti mulle se tuki ja turva.
Mutta nyt kun hän on poissa, en osaa sitä vieläkään oikein käsittää. Ketä mua nyt opettaa kokkaamaan ja leipomaan karjalaisittain: rakkaudella ja voilla tehtyä ruokaa, etenkin tuota ensimmäistä! Ainakun yritän tehdä jotakin uutta ja hienompaa, siitä puuttuu jotakin... nimittäin rakkaus. Ruuan laitossa tärkeintä on rakkaus, ilman rakkautta ei tulee hyvää ruokaa. Asia voidaan kääntää myös toisinpäin, ilman rakkautta ei ole mitään. Oli se sitten rakkautta toista ihmistä kohtaan tai rakkautta lajiin. Jos tekemisessä ei ole sydäntä mukana, ei siitä mitään voi tulla.
Opin mummulta, että aina pitää rakastaa ja kaikki pitää tehdä rakkaudella. Myöskään ilman uhrauksia ja satsauksia, ilman raakaa työtä, ei voi saadakaan mitään. Tarvitaan sisua, periksiantamuutta ja temperamenttia. Opein näitä asioita lapsuudessani ja myös vanhemmiten. Jotta jotakin olisi saanut, piti tehdä töitä sen eteen. Esimerkiksi taskurahaa ei saanut ellei töitä tehnyt, kuten leikannut nurmikkoa, halkonut puita tai kolannut pihaa. Rahanarvon opein tekemällä kovaa työtä. Mitään ei saanut ilmaiseksi, raha ei kasva puussa. Sen olen oppinut pienestä pitäen, ja hyvä niin!
Edellä mainitut asiat on monia syitä siihen, millaiseksi olen ihmisenä tullut. Sain paljon häneltä, toivottavasti annoin myös tilalle jotakin.
Ilman hänen tukeaan en olisi sellainen kuin olen. Ilman hänen oppejaan en olisi välttämättä oppinut kaikkea sitä, mitä olen oppinut. Ilman häntä minulla ei olisi niitä luonteenpiirteitä, mitä minulla nyt on. Vaikka kisat olisivat menneet kuinka huonosti tahansa, silti hän uskoi minuun ja loi minuun uskoa. Koskaan en ollut huono hänen silmissään. Aina olin tehnyt parhaani ja se riitti.
Näin jälkikäteen voisin häneltä oppia hänen luonteenpiirteitään: Maailman kultaisin ja ihanin ihminen päällä maan. Ei koskaan valittanut, vaikka oli kipuja. Otti aina kaikki vastaan avosylin, oli vieraanvarainen. Aina oli aikaa kaikille. Hän oli aina iloinen ja hyväntuulinen. Lähimmäisen rakkaus hehkui hänestä. Sanat eivät riitä edes kertomaan, millainen ihana ihminen hän oli!
"Levolle laske Luojani /
armias ole suojani /
jos sijailtain en nousisi /
taivaaseen ota tykösi /
aamen"
Näin hän minulle opetti ihan pienenä nappulana. Siihen on hyvä turvautua.
Lopuksi voisin jakaa Teille kauniin biisin. Jos ette sitä ole vielä kuulleet, niin käykääpä kuuntelemassa. Se on Johanna Kurkelan - Prinsessalle -biisi
Rakkaudella R.
PS. Anteeksi mummu ja pappa, kun pienempänä velipoikien kanssa hypättiin mäkeä ja alastulopaikkana oli teidän kukkapenkki !
Ihminen tarvii, etenkin kilpaurheilija, paljon taloudellista tukea, jotta pystyy ammattimaisesti harjoittelemaan ja elelemään. Kliseeltä kuullostaa, että asuminen, eläminen ja siihen vielä vapaa-ajan tekemiset kallistuvat koko ajan eikä loppua näy. Mutta jotta pärjäisi kansallisella tasolla ja joskus vielä kansainvälisellä tasolla, tarvitaan ammattimaisuutta. Ammattimaisuus vaatii myös juuri myös taloudellista apua. Huippuvälineet ja huippu leiriolosuhteet vaativat yksinkertaisesti rahaa, jotta pysyy virran mukana. Tietenkään ei sovi unohtaa, etteikö pienellä panostuksella pärjäisi, mutta helpompaa se on, jos ei tarvisi koko ajan miettiä rahatilannetta. Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille harjoittelemaan, vaan voi jäädä kotisuomeen. Mutta vaikka kävisit pelkästään ympäri Suomea leireilemässä, ei se halpaa ole! Sanotaanko näin, että vuorokauden täyshoito Itävallan Ramsaussa on paljon halvempaa kuin esimerkiksi täällä Suomessa.
Tänä vuonna tehtiin valmentajan kanssa ratkaisu, etten lähde Ramsauhun. Ja ei, ei riippunut rahatilanteesta, vaikka suht tyyris reissu onkin, jos siellä kaksi viikkoa meinaa olla. Siksi en lähtenyt, koska olen siellä ollut kolmena vuotena peräkkäin ja "tavallaan" olen paikan jo nähnyt. Tottakai hinkua leirille sinne olisi ollut, ei se siitä jäänyt kiinni. Vaan tehtiin päätös puhtaasti siitä syystä, että pystyn uudessa asuinpaikassani, Vuokatissa, yhtä hyvin reenaamaan ja tekemään laadukkaita harjoituksia. Tällä hetkellä näyttää tilanne siltä, että se on ollut oikea päätös! Vuokatissa olen pystynyt tekemään hyviä treenejä lumilla, niin ulkoladulla kuin betoniseinien sisällä, pitkää sauvarinnettä, juoksemaan mäkisessä maastossa ja niin edelleen.
Mutta tarkoitukseni tässä blogissa ei ollut puhua taloudellisesta tuesta niinkään, vaan sosiaalisesta tuesta, joten annan "kynän" sauhuta edelleen ja alan puhumaan todellisesta aiheestani.
Niin kuin kaikki tietävät, niin sosiaalinen tuki on tärkeä niin arkielämässä kuin kilpaurheilussa. Ihminen haavoittuu, maailmassa tapahtuu pahaa ja maailma romahtaa jalkojen alta ja silloin ihminen tarvitsee kaikkein kipeimmin juuri sosiaalista tukea. Tärkein sosiaalinen tuki tulee ystäviltä, sukulaisilta ja etenkin omalta perheeltä. Tukea tarvitaan muutenkin kuin vain huonoina hetkinä. Tukea tarvitaan myös hyvinä aikoina. Oli tukeminen niin hyvänä kuin pahanakin aikana, se on tärkeää ja elinehtoista! Ilman sosiaalista tukea, et pärjää. Taino pärjäät kyllä, mutta heikosti.
Tässä parisen viikkoa sitten menetin minulle rakkaan ihmisen, jonka tuki ja turva on ollut mun 21 elinvuoden aikana todella tärkeää ja merkittävää. Kyseinen henkilö opetti mulle oikean ja väärän, elämän tarkoitusta, elämän viisauksia, hyvyyttä, arvoja, kristillisiä arvoja ja oppeja, karjalaisen leipomisen/kokkaamisen salaiset taidot, jne. Vaikka en pienenä aina ollut niin kultainen kikkaratukka koiruuksineen, jekkuineen ja tuhmuuksineen, silti sain häneltä aina pyytteetöntä rakkautta ja opetusta.
Voisin hieman pohjustaa tarinaani...
Aloitin hiihtämisen heti opittuani kävelemään. Hiihdin mummulan isolla pihalla. Itse aurasin ja tein ladun suurelle nurmikkoalueelle. Ja voin kertoa piha oli suuri pienelle 2-vuotiaalle penskalle. Siellä minä sivakoin ja aloitin oman "kilpaurani". Ensimmäisistä kisoista lähtien (6-vuotiaana ekat kisat) hän kannusti ja tuki minua suuresti. Hän ymmärsi kuinka tärkeää hiihto ja urheilu oli minulle, jolloin hän tuki minua suuresti. Hän opetti minua tavoittelemaan unelmiani ja haaveitani. Kun kasvoin vanhemmaksi, hiihto vaati satsauksia ja se tarkoitti poismuuttoa kotiseudulta... Länsi-Suomesta pois huonojen lumitilanteiden ja maastojen takia. Hän ymmärsi muuton, vaikka se oli raskasta ja välimatka pitkä 600km. Paljon soiteltiin ja puhuttiin asioista maan ja taivaan väliltä. Vaikka olin kaukana kotoa, hän oli silti mulle se tuki ja turva.
Mutta nyt kun hän on poissa, en osaa sitä vieläkään oikein käsittää. Ketä mua nyt opettaa kokkaamaan ja leipomaan karjalaisittain: rakkaudella ja voilla tehtyä ruokaa, etenkin tuota ensimmäistä! Ainakun yritän tehdä jotakin uutta ja hienompaa, siitä puuttuu jotakin... nimittäin rakkaus. Ruuan laitossa tärkeintä on rakkaus, ilman rakkautta ei tulee hyvää ruokaa. Asia voidaan kääntää myös toisinpäin, ilman rakkautta ei ole mitään. Oli se sitten rakkautta toista ihmistä kohtaan tai rakkautta lajiin. Jos tekemisessä ei ole sydäntä mukana, ei siitä mitään voi tulla.
Opin mummulta, että aina pitää rakastaa ja kaikki pitää tehdä rakkaudella. Myöskään ilman uhrauksia ja satsauksia, ilman raakaa työtä, ei voi saadakaan mitään. Tarvitaan sisua, periksiantamuutta ja temperamenttia. Opein näitä asioita lapsuudessani ja myös vanhemmiten. Jotta jotakin olisi saanut, piti tehdä töitä sen eteen. Esimerkiksi taskurahaa ei saanut ellei töitä tehnyt, kuten leikannut nurmikkoa, halkonut puita tai kolannut pihaa. Rahanarvon opein tekemällä kovaa työtä. Mitään ei saanut ilmaiseksi, raha ei kasva puussa. Sen olen oppinut pienestä pitäen, ja hyvä niin!
Edellä mainitut asiat on monia syitä siihen, millaiseksi olen ihmisenä tullut. Sain paljon häneltä, toivottavasti annoin myös tilalle jotakin.
Ilman hänen tukeaan en olisi sellainen kuin olen. Ilman hänen oppejaan en olisi välttämättä oppinut kaikkea sitä, mitä olen oppinut. Ilman häntä minulla ei olisi niitä luonteenpiirteitä, mitä minulla nyt on. Vaikka kisat olisivat menneet kuinka huonosti tahansa, silti hän uskoi minuun ja loi minuun uskoa. Koskaan en ollut huono hänen silmissään. Aina olin tehnyt parhaani ja se riitti.
Näin jälkikäteen voisin häneltä oppia hänen luonteenpiirteitään: Maailman kultaisin ja ihanin ihminen päällä maan. Ei koskaan valittanut, vaikka oli kipuja. Otti aina kaikki vastaan avosylin, oli vieraanvarainen. Aina oli aikaa kaikille. Hän oli aina iloinen ja hyväntuulinen. Lähimmäisen rakkaus hehkui hänestä. Sanat eivät riitä edes kertomaan, millainen ihana ihminen hän oli!
"Levolle laske Luojani /
armias ole suojani /
jos sijailtain en nousisi /
taivaaseen ota tykösi /
aamen"
Näin hän minulle opetti ihan pienenä nappulana. Siihen on hyvä turvautua.
Lopuksi voisin jakaa Teille kauniin biisin. Jos ette sitä ole vielä kuulleet, niin käykääpä kuuntelemassa. Se on Johanna Kurkelan - Prinsessalle -biisi
Rakkaudella R.
PS. Anteeksi mummu ja pappa, kun pienempänä velipoikien kanssa hypättiin mäkeä ja alastulopaikkana oli teidän kukkapenkki !
lauantai 13. lokakuuta 2012
S Y K S Y
Edellä olevat kuvat otin kaksi viikkoa sitten, kun kävin Vuokatin vaaroilla vaeltamassa perinteisen opisto-Rönkkö-opisto reitin. Matkaan kului aikaa hitusen alle neljä tuntia rauhallisesti tallustaen. Ja mikäs siinä tallustaessa, kun ilmakin oli mitä mahtavin. Ei ollu yhtään syksyinen ja "perus Vuge" ilma eli matkan aikana olisi tullut kaikki säämuodot lämpötilan ollessa nollan tuntumassa: pouta, sade ja räntä. Vaan nyt asteita oli lähemmäs kymmenen, oli tuuletonta ja arska porotti :) Mä NIIIIIIIIIIIIIN NAUTEIN! Vaikka yksinäni siellä eräjormailin.
Saas nähä miten meikäläisen huomenna käy, kun pitäisi sama reitti möngertää. Toivon sääukolta hyvää keliä, ettei tarvisi kannoissa, kivissä ja mudissa pyöriä.
Ja mitäpä muuta Vuokatin syksyyn kuuluu ! No tietenkin ensilumenlatu. Tuttuun tapaan kymmenes kymmenettä kello kymmenen reikäleipä avattiin ensilumenlatu. Allekirjoittanutta ei heti avauspäivänä siellä nähty hinkkaamassa kilometrin pituista baanaa, vaan korkkasin tämän kauden virallisen ulkohiihdon torstaina akatemian reeneissä aamu 8:lta. Rauhassa sain hiihdellä ensimmäisen tunnin, kunnes porukkaa alkoi tulemaan enempi.
Ja sen voin todeta, että vaikka baana onkin tällä hetkellä vain yhden kilometrin mittainen, oli mukavaa hiihtää puoltoista tuntia ulkosalla. Lämpötilakin oli parisen astetta vain plussalla ja latukin oli aika rapsakka, melkein voisi sanoa "lentokeli".
MUTTA nyt pitää muistaa, että maltti on valttia. Ensilumenladulla hiihdettäessä järki on pysyttävä mukana ja on pidettävä vauhti kurissa, ettei mopo karkaa ihan hanskasta. Lisäksi oman vivahteensa tuo ladun profiili: Toiseen suuntaan on ylämäkeä ja toiseen suuntaan on taas alamäkeä. Allekirjoittaneen lihaksisto on onneksi niin pieni ja kevytrakenteinen ettei ensilumenladun profiili vaikuta siihen mitenkään... ehhheei :D
Vaikka ensilumenladulla oli mukava torstaina hiihtää ja toi vaihtelua betoniseinän katselemiselle, niin tein tänään kylmän viileän ratkaisun ja menin putkeen hiihtämään. Mutta ei se haitannut! Nautin hiihtämisestä. Hiihto tuntui helpolta, suksi toimi, porukkaa oli sopivasti ja lisäksi putken kunto on hyvä.
Eli kaikesta tästä voi päätellä, mikäs täällä ollessa?
Mitäpä vielä... Maantaina alkaa mulla "tositoimet". Hierontapoli nimittäin avautuu ja koittaa minun ensimmäinen työpäiväni täällä. Odotan innolla ja suurella mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Uusi haaste otetaan vastaan :)))
Lisäksi eilen aamulla saapui myös minun plinttini(hierontapöytä), joten pystyn tekemään hierontoja kämpilläki. JIPPIKAYJEI
Syyysterkuin =)
maanantai 17. syyskuuta 2012
Muutosta
Heti aluks on kyl todettava, ettei mitään sais men lupaamaan. Pikkasen taas aikaa vierähti viimeisestä rustaamisestani. Mieleeni tuleekin sopiva sanonta tähän kohtaan, et "jos sanasi syöt, niin mörökölli sinut vieköön". Et saas nähä milloin mörökölli vie minut, kun taas tuli luvattua puuta heinää. Taas kerran ISOT P A H O I T T E L U T !!!!
Mutta mitä viime kerrasta onkaan tapahtunut... Voisin sitä lyhyehkösti selventää, jos se vain suinkin onnistuu. Viime postauksessa kerroin olevani Vuokatissa leirillä. Leiri meni loppuun asti hyvin ja kaikki reenit tein suunnitellusti. Pientä leiriväsymystä oli havaittavissa leirin loputtua, mutta sehän kuuluu asiaan. Tietää ainakin, että reenattu on!
Suoraan Vuokatin leiriltä suuntasin nokkani kohti Kuortanetta ja kahden viikon työpestiä. Kuortaneella tulikin vietettyä taas kesän parhaimmat kaks viikkoa. Vuokatin leiriviikko+Kuortaneen kahden viikon työt vaativat veronsa niin henkisesti kuin fyysisesti. Kolmen viikon mittaisen reissun jälkeen takki oli tosi tyhjä. Ei taida olla kovin vaikea arvata, että kuinka mukavaa oli mennä kotiin rauhoittumaan hetkeksi ennen koulun alkamista.
Tietty ennen koulun aloittamista, "palauttelin" itseäni takaisin maan pinnalle arkirutiineihin; Toisin sanoen siis töitä ja reenausta. Töitä tehtiin koulun alkamiseen saakka, joten oikeastaan koko kesä meni rahaa ansaitessa ja treenatessa. Molempia asioita sopivassa määrin, tottakai!
Ja niin mitäpä seuraavaksi... Moni on voinut ihmetelläkkin, missä päin maailmaa tällä hetkellä oleilen..., mitä teen... ja käynkö edes koulua. Mutta minäpä kerron teille siitä seuraavaksi, missä minun ruhoni tällä kertaa oleilee.
En tästä asiasta ole hirveästi halunnut etukäteen huudella, mutta nytte kun koulun alkamisesta on se noin kuukausi voin sen jo sanoa. Uskokaa tai älkää! ITSE en sitä ainakaan heti uskoisi! :))) Olen palannut välivuoden jälkeen takaisin Kainuuseen ja Vuokattiin. Ja huom. EN OLE LUKIOSSA viidettä vuotta. hahah. Vaan opiskelen urheiluhierojaksi. Touko-kesäkuun vaihteessa mulla pitäisi olla urheiluhierojan paperit takataskussa, jolloin pääsen tekemään alan töitäkin jossakin määrin.
Tiedän, ettei monikaan olisi uskonut että palaan tänne korpeen takaisin.. Myönnän etten itsekkään sitä olisi uskonut, jos mulle sitä oltaisiin ehdotettu heti lukion jälkeen. En ole myöskään sitä unohtanut, että vannomalla vannoin etten takaisin tule. Mutta mitä tästä taas opittiin? Älä koskaan sano, ei koskaan.
Mutta lyhyesti voin todeta, että oon miettiny parin viimeisen vuoden aikana että tulen jossakin elämän vaiheessa käymään urheiluhierojakoulutuksen. Mutta se, että missä vaiheessa elämää se tulisi olemaan oli mysteeri. Monen mutkan ja suunnitelma vaihdoksen kautta se tilaisuus tuli nytte ja nyt täällä sitä toteutetaan. Ja jos tämä kuullostaa siltä, että en olisi täällä viihtynyt, niin se on täyttä skeidaa! Oon viihtynyt täällä YLLÄTTÄVÄN hyvin eli oon positiivisesti yllättyny :)
Tykkään koulusta. Tykkään luokkalaisista. Tykkään siitä, että koulu on rentoa. Ilmapiiri rento ja hyvä. Reenimaastoista ei voi valittaa ollenkaa, parempaa ei taida muualta saada?! Tykkään siitä, että on muutakin elämää kuin pelkkä urheilu. Mulle ( mun kropalle ja ennen kaikkea päälle ) sopii se, että saa muutakin ajateltavaa kuin vain urheilu. Koulu on oikeasti mukavaa vastapainoa urheilulle. Tämän yhdistelmän kautta luulen ja ainakin toivon niin, että tämä satsaus kantaisi mua vielä pitkälle niin urheilussa kuin urheilun ulkopuolisessakin elämässä! Ainakin niin kovasti haluisin ja toivon.
Ja vaikka täällä koulussa olenkin, se ei tarkottaisi sitä ettenkö panostaisi urheiluun, hiihtoon, yhtä tosissani kuin ennenkin. Panostan siihen enemmän kuin moni uskookaan tai tietääkään! Halua ja tahtoa on.
Seuraavan kerran postauksessa, mikä toivottavasti tulee hieman nopeammin kuin edellinen, voisin kertoa mun perus päivästä täällä.
Tässä vielä muutama kuva vaellukselta, jossa oltiin kaks viikkoa sitten koulun kanssa. Kaksi päiväinen vaellus oli Vuokatin vaaroillla. Yötä oltiin mökissä/terassilla/teltassa. Nukkumispaikka riippui siitä kelle mikäkin "arpa" osui kohdalle. Itsellänihän oli kaikkien oikeiden eräjormien makuupussin aateli (asteraja +10 - +25 eli juuri oikea alkavan hyytävälle syksylle), joten pääsin tupaan ja hellan lämpöön! :) hahahhahha :)))
Syysterkuin täältä Kainuusta
Mutta mitä viime kerrasta onkaan tapahtunut... Voisin sitä lyhyehkösti selventää, jos se vain suinkin onnistuu. Viime postauksessa kerroin olevani Vuokatissa leirillä. Leiri meni loppuun asti hyvin ja kaikki reenit tein suunnitellusti. Pientä leiriväsymystä oli havaittavissa leirin loputtua, mutta sehän kuuluu asiaan. Tietää ainakin, että reenattu on!
Suoraan Vuokatin leiriltä suuntasin nokkani kohti Kuortanetta ja kahden viikon työpestiä. Kuortaneella tulikin vietettyä taas kesän parhaimmat kaks viikkoa. Vuokatin leiriviikko+Kuortaneen kahden viikon työt vaativat veronsa niin henkisesti kuin fyysisesti. Kolmen viikon mittaisen reissun jälkeen takki oli tosi tyhjä. Ei taida olla kovin vaikea arvata, että kuinka mukavaa oli mennä kotiin rauhoittumaan hetkeksi ennen koulun alkamista.
Tietty ennen koulun aloittamista, "palauttelin" itseäni takaisin maan pinnalle arkirutiineihin; Toisin sanoen siis töitä ja reenausta. Töitä tehtiin koulun alkamiseen saakka, joten oikeastaan koko kesä meni rahaa ansaitessa ja treenatessa. Molempia asioita sopivassa määrin, tottakai!
Ja niin mitäpä seuraavaksi... Moni on voinut ihmetelläkkin, missä päin maailmaa tällä hetkellä oleilen..., mitä teen... ja käynkö edes koulua. Mutta minäpä kerron teille siitä seuraavaksi, missä minun ruhoni tällä kertaa oleilee.
En tästä asiasta ole hirveästi halunnut etukäteen huudella, mutta nytte kun koulun alkamisesta on se noin kuukausi voin sen jo sanoa. Uskokaa tai älkää! ITSE en sitä ainakaan heti uskoisi! :))) Olen palannut välivuoden jälkeen takaisin Kainuuseen ja Vuokattiin. Ja huom. EN OLE LUKIOSSA viidettä vuotta. hahah. Vaan opiskelen urheiluhierojaksi. Touko-kesäkuun vaihteessa mulla pitäisi olla urheiluhierojan paperit takataskussa, jolloin pääsen tekemään alan töitäkin jossakin määrin.
Tiedän, ettei monikaan olisi uskonut että palaan tänne korpeen takaisin.. Myönnän etten itsekkään sitä olisi uskonut, jos mulle sitä oltaisiin ehdotettu heti lukion jälkeen. En ole myöskään sitä unohtanut, että vannomalla vannoin etten takaisin tule. Mutta mitä tästä taas opittiin? Älä koskaan sano, ei koskaan.
Mutta lyhyesti voin todeta, että oon miettiny parin viimeisen vuoden aikana että tulen jossakin elämän vaiheessa käymään urheiluhierojakoulutuksen. Mutta se, että missä vaiheessa elämää se tulisi olemaan oli mysteeri. Monen mutkan ja suunnitelma vaihdoksen kautta se tilaisuus tuli nytte ja nyt täällä sitä toteutetaan. Ja jos tämä kuullostaa siltä, että en olisi täällä viihtynyt, niin se on täyttä skeidaa! Oon viihtynyt täällä YLLÄTTÄVÄN hyvin eli oon positiivisesti yllättyny :)
Tykkään koulusta. Tykkään luokkalaisista. Tykkään siitä, että koulu on rentoa. Ilmapiiri rento ja hyvä. Reenimaastoista ei voi valittaa ollenkaa, parempaa ei taida muualta saada?! Tykkään siitä, että on muutakin elämää kuin pelkkä urheilu. Mulle ( mun kropalle ja ennen kaikkea päälle ) sopii se, että saa muutakin ajateltavaa kuin vain urheilu. Koulu on oikeasti mukavaa vastapainoa urheilulle. Tämän yhdistelmän kautta luulen ja ainakin toivon niin, että tämä satsaus kantaisi mua vielä pitkälle niin urheilussa kuin urheilun ulkopuolisessakin elämässä! Ainakin niin kovasti haluisin ja toivon.
Ja vaikka täällä koulussa olenkin, se ei tarkottaisi sitä ettenkö panostaisi urheiluun, hiihtoon, yhtä tosissani kuin ennenkin. Panostan siihen enemmän kuin moni uskookaan tai tietääkään! Halua ja tahtoa on.
Seuraavan kerran postauksessa, mikä toivottavasti tulee hieman nopeammin kuin edellinen, voisin kertoa mun perus päivästä täällä.
Tässä vielä muutama kuva vaellukselta, jossa oltiin kaks viikkoa sitten koulun kanssa. Kaksi päiväinen vaellus oli Vuokatin vaaroillla. Yötä oltiin mökissä/terassilla/teltassa. Nukkumispaikka riippui siitä kelle mikäkin "arpa" osui kohdalle. Itsellänihän oli kaikkien oikeiden eräjormien makuupussin aateli (asteraja +10 - +25 eli juuri oikea alkavan hyytävälle syksylle), joten pääsin tupaan ja hellan lämpöön! :) hahahhahha :)))
 |
| Omatekonen onki. Yritin onkia saalista iltapalaksi. Tuloksetta. |
 |
| Muurinpohjalettuja, N A M ! |
Syysterkuin täältä Kainuusta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
